Taas mulle iski se, nimittäin tavara-ahdistus.
Säännöllisin väliajoin tulee ahdistun siitä, että miten voi olla mahdollista, ettei koti pysy siistinä kuin sen yhden päivän. Se ei ole iso työ siivota päivittäin ja laittaa tavaroita paikoilleen, mutta joka ikinen ilta kun sen tekee niin alkaa se harmittamaan. Erityisesti se, että tuntuu että kaapit ovat täynnä sellaista tavaraa,jota ei voi heittää pois, mutta joita tulee käytettyä harvakseen (esim jotkut ruuvimeisselit).
Niimpä mulla on nyt operaatio kaappien siivous käynnissä. Mikä ihana tapa oli viettää nämä vapaapäivät ennen viikonlopun työvuoroja. :D Vielä jäi ensi viikolle siivottavaa, mutta oon tyytyväinen siitä, että sain haalattua kierrätyskeskukseen ja ihan kaatopaikallekin asti tavaroita, joita en tarvitse.
Lisäksi olen järjestellyt kaapit nyt järkeviksi kokonaisuuksiksi, siten että ne olisivat selkeitä, ei liian täysiä ja että jokaisella tavaralle olisi oma paikka. En tiedä onko tää nyt sitten sitä paljon puhuttua Kon marittamista. :D Itse en ole koskaan yhtää semmosta kirjaa lukenut, mutta idean tiedän.
Uuden vuoden aikaan saama siivousvimma on johtanut myös nurinkurisesti siihen, että päässäni on muodostunut ostoslista tavaroista, joita tarvitsen, että saan nykyiset tavarani siistimpään järjestykseen. Outo yhtälö.
Listalla on:
-
Pyyhekoukkuteline vessaan (kylpypyyhkeet ovat pyyhekoukkujen vähäisyydestä johtuen jatkuvasti käsipyyhkeiden päällä, mikä on aika ikävää)
-
Pieniä muovisia säilytyslaatikoita (juurikin työkaluille, teipeille, ym)
-
Kansioita ja valokuva albumeita (irrallisille valokuville, sekä tärkeille papereille kuten työtodistuksilla ym, jotka nyt on vaan tukittuna yhteen isoon laatikkoon ja
ovat siellä aivan heitteillä)
-
Muutama isompi muovilaatikko (kausivaatteiden säilytykseen)
- Kallax-hyllyn säilytyslokerikot x8 (miehen vaatteet ovat poikittain olevassa kallax-hyllyssä, ne on aivan myllättynä aina ja sitä saisi viikkailla joka toinen päivä. Dröna laatikot piilottaisi siellä sisällä olevat vaatteet hienosti. Lisäksi haluan dc fix:iä, jolla voin tuunata tuon itse hyllyn, kun se on aivan naarmuinen ja pinnaltaan huonossa kunnossa, koska se on yli 10v vanha. Mutta parempi tuunata kuin ostaa uusi)
Eli kokonaisuudessaan aika mittava ostoslista vain sen takia, että aloitin siivoamaan asuntoa...
Aion yrittää pitää älä osta mitään tavaraa kuukauden nyt heti tammikuussa. Muuten se sujunee helposti, mutta menen kavereille kylään tammikuun lopulla ja silloin on tyypillisesti kierrelty kaupoissa. Mutta se on oman pään sisällä semmonen "ostopakko". Aina voi ostaa hyvää ruokaa, elämyksiä ja vaikkapa drinksun. Ei sen tartte olla tavaraa. Tuskin kukaan mua pahasti mulkaisee jos jätänä jonkun paidan ostamatta.
Tolla listalla olevia tavaroita aion katsoa tori.fi:n annettavat osioista säännöllisesti. Katsotaan:
a. Kuinka paljon saan hankittua noista ilmaiseksi
b. Paljonko loppupeleissä tuo kattava lista tulee maksamaan
c. Millä aikavälillä listan tavarat päätyvät kaikki käsiini ja kotiini
Siivoilun myötä olen laittanut tavaraa myös syrjään myyntiä varten. En ole vielä päättänyt pidänkö kirppispöytää vai koetanko nettimyyntiä, josta mulla on pääasiassa aika kökköjä kokemuksia.
Semmosta siivousintoilua tammikuuhun. :)