Kesäkuussa ostettua:
- televisio 20e
- kypärä 15e
- housut 15e
- hattu 7e
- alushousut x3 6e
- paita 5e
yht 68 euroa.
Asetin itselleni täksikin vuodeksi tavoitteeksi ostaa tavaroita max 1500 eurolla. Käyttämättä loppuvuodeksi on vielä 975e joka on 162e/kk.
Tunne oli taas samanlainen kuin viime kuussakin. Että ostin sikana ihan liikaa, hirveästi kaikkea ja että mun budjetti ei kestä tällaista yltäkylläistä kulutusta.
Mutta sitten taas kun katsoo tota loppusummaa ja listan pituutta. Ni onko tuo loppusiltaan niin paha, ei minusta.
Oon varmaan jotenki tulossa pihiksi, koska onhan toi nyt oikeasti tosi pieni summa käyttää kuukaudessa tavarahankintoihin. Vai mitä mieltä te ootte?
Meidän tv oli 11 vuotta vanha. Siinä meni semmosia ihania mustia raitoja näytössä. Saatiin muutaman vuoden käytetty tv hankittua 40 eurolla, josta maksoin puolet.
Kypärää mulla ei ole koskaan ollut, mutta yhden nuoren pyöräilijän kuolema, josta luin uutisista, sai mut havahtumaan. Se olis säilyny hengissä jos sillä olis ollut kypärä kun sen pää osui auton tuulilasiin. Tulee kuitenkin pyöräiltyä kymmeniä kilsoja viikossa. Niin nyt aion opetella sitä käyttämään. Sitä paitsi, toi on aika sievä ja uudeksi kypäräksi edullinen. :)
Loput onki sitten tällaisia: on niin kuuma, tarvii hatun, tarvii hellehousut ja jonku kivan kesäpaidan. Eli oikeesti oisin voinut olla ostamattakin mutta tunne vei voiton järjestä ja oon kyllä edelleenki tyytyväinen näistä ostoksista. Varsinki nyt ku tajusin, ettei ne nyt hurjan kalliita olleetkaan ja pitää kai sitä välillä (varsinki lomalla) tuhlatakkin. Tai ei pitäis mut tein silti niin.
Alushousut tuli tarpeeseen, ei liene niitä tartte sen kummemmin perustella 😃
Entisen ulosottovelallisen raha- ja fiilistelypäiväkirja, tavoitteena normaali elämä ja säästöjen kerryttäminen
tiistai 30. kesäkuuta 2020
keskiviikko 24. kesäkuuta 2020
Tietoa ulosotosta
Blogin kommenteissa toistuu monesti samankaltaisia kysymyksiä. Tässä yleisimpiin vastauksia. Ihan omalta kokemuspohjalta ja saa kirjata jos jollain on toista kokemusta taikka tietoa.
1. Taulukkomaksuja maksetaan ulosottoon ensimmäiset 24kk, jonka jälkeen ne poistuvat. Taulukkomaksujen poistumisen edellytyksenä on, että 24kk aikana ulosottoon on mennyt rahaa vähintään 18kk.
Jos ulosottoon maksaa ylimääräisiä suorituksia, peritään näistä suorituksista taulukkomaksu. Taulukkomaksun suuruudet löytyy helposti https://oikeus.fi/ulosotto/fi/index/ulosotto/ulosottomaksut.html
2. Omat luottotiedot voi tarkistaa kerran vuodessa ilmaiseksi. Netissä löytyy sivusto jota kautta tiedot saa ladattua tietokoneelle tai puhelimeen pdf-tiedostona ilmaiseksi kerran vuodessa:https://my.bisnode.fi/data
Luottotiedot palautuvat, silloin kun niiden päättymispäivä näkyy luottotietorekisterissäsi. Jokaisella velkomusasialla on oma luottomerkintä. Yleensä merkintä säilyy 3 vuotta, mutta jos uusia velkoja tulee ulosoton aikana, pitenee edellisen merkinnän kesto aina 4 vuoteen.
Tämän vuoksi on mielestäni tärkeää päästää kaikki velat ulosottoon kerralla. Siis tietenkin jos niitä ei pysty muutoin hoitamaan. Tälloin ei ikään kuin roikota velkaa ja pitkitä turhaan omien luottotietojen palautumista
Esimerkiksi minulta on poistunut luottohäiriömerkintöjä jo vaikka kuinka paljon, mutta viimeinen merkintä poistuu 6/2020.
Ulosotosta itsestään tulee myös merkintä luottotietoihin, jos ulotto on pitkäkestoinen tai velallisella ei ole varoja maksaa velkoja. Nämä merkinnät näkyvät luottotietolomakkeessa. Pitkäkestoisen ulosoton merkintä päättyy kun kaikki velat on maksettu ulosottoon.
3. Ulosotossa ollessa voi nostaa käteistä rahaa säästöön. Itse nostan joka kk vähintään 150e käteistä talousrahoihin ja siihen päälle vielä puskuriin yleensä jotain.
Ulosoton alkuvaiheessa kun vielä pelasin, saatoin nostaa koko tilin käteiseksi turvaan, etten pelaa niitä.
Ulosotossa oleva voi säästää tilille vain tietyn summan rahaa, mulla se on 1000 euroa ja kysyin sen ulosottomieheltä. Ulosotossa oleva saa myös halutessaan sijoittaa tuon saman summan.
Ulosotto ei vie tililtä rahaa heti palkan tultua vaikka siellä olisi 2000e. Se katsoi jos sulla on se 2000e tilillä ja sitten vielä tulee palkka tai parikin eikä summa häviä tililtä muuten. Ulosotto käyttää tilien seuraamiseen uljas-järjestelmää. Minukta ulosotto ei ole koskaan vienyt tililtä rahaa.
4. Sivutöistä ulosotto vie samalla tavalla 1/3 osan. Itse sain sovittua ulosottomiehen kanssa että maksan sivutöiden palkasta itse ulosottoon. Koronana takia en tosin päässyt aloittamaan sivutöitä.
5. On mahdotonta sanoa paljonko ulosottoon menevöt velat kasvavat sinne mennessä. Se on pitkälti riippuvainen ulosottovelkojen kappalemäärästä. Jokaiseen velkaan lisätään oikeudenkäyntikuluja ym käsittelymaksuja.
Ulosoton vuosikorko on 7%.
6. Ulosotto vie palkasta yleensä 1/3 osan. Jos tulot ovat kovin pienet tai suuret summa on enemmän tai vähemmän. Nettopalkasta vietävän määrän voi tarkistaa helposti ulosottolaskurilla: https://www.rotvallinreunalla.fi/uo_ja_uljas/laskurit/ulosotto_laskin.htm

keskiviikko 17. kesäkuuta 2020
Ulosottomaksut kesäkuu 2020
Ulosottoon maksettu kesäkuun palkasta 1816.16 euroa
Lisäksi maksettu ylimääräiset suoritukset West Starin velkaan 165 euroa+165e+41,63e
Ulosottovelka nyt 8 851.86 euroa (oli toukokuussa 10 720.1e)
Ulosottovelka lyhenentynyt: 1868.24 euroa
Korot: 52.14e
Taulukkomaksut: 31e (12+12+7)
Alla lainat eriteltynä, sulkeissa euromääräinen muutos toukokuuhun verrattuna
1. West-Star Oy 0e (-580.06)
Jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee!!!
Ylimääräiset lyhennykset 371,63 (340,63e+taulukkomaksut 31e)
2. Lowell 2278.61e (-994.36)
3. KELA 282.53e (-155.75)
4. Intrum Debt 1823,89e (-159.38)
5. Ok-perintä Oy 1855.35e (+10.06)
6. Bondora 2611.48e (+11.23)
Tavoitteena olla ulosottovelaton 9kk kuluttua eli 15.3.2021! Olen siirtänyt tavoitettani alkuperäisestä tämän vuoden puolella jo 3kk aikaisemmaksi. Tavoitteeseen pääseminen tarkoittaa sitä, että lainan pitää jatkossa lyhentyä keskimäärin 984 euroa kuukaudessa.
Kuitenkin mun tavoitteena on myös, että ulosottovelka lyhenee 6kk aikana aina 6600e, eli 1100e/kk. Jaksossa 1/2020-6/2020 tämä sujui aivan uskomattomalla tavalla ja mun on ees hankala käsittää että velka lyheni 6kk aikana 9477 euroa. Miettikää! Aika hulppea luku!! Se tekee 1579e/kk. Mä en ees tajua, miten tää on mahdollista, miten mä oon voinu tehdä noin uskomattomia lyhennyksiä, ja miten mun palkat on olleet myös niin isoja. Hullua.
Toivottavasti tää puolivuotisjakson hulppeus ei masenna mua syksyllä, kun tuntuu mahdottomalta ajatukselta että syksy puoli voisi mitenkään sujua yhtä hyvin..
Maksoin tässä kuussa ylimääräisiä suorituksia 165e+165e+41,63e eli yhteensä 371,63e. Aika proo! Maksoin kaikki ylimääräiset lyhennykset samaan velkaan eli West Starin. Miksi sitten maksoin kolmessa osassa ne, johtuu taulukkomaksuista. Jos olisin maksanut koko velan kerralla olisi taulukkomaksua mennyt 56 euroa. Kolmessa osassa maksamalla säästin siis 25 euroa. Oon ovela kettu!
Tosi hyvä mieli kaikista näistä luvuista ja ehkä suurimmaksi osaksi siitä, että velkaa on alle 10 000 euroa jäljellä. Wuhuuuuuuuu! Oon paras. :D

torstai 11. kesäkuuta 2020
Budjetti 15.6-14.7.2020
Palkka 3558e
Ulosottoon 1579e
Jää 1979e
Pakolliset:
Vuokra 427e
Autohuolto 200e
Terapia 120e
Autovero 74e
Puhelin 30e
Netti 17e
Opintolainan korot 10e
Yht 878e, jää 1101e
Muut:
Käyttö 400e
Ulosotto ylimääräisent suoritukset 330e (165+165)
Bensa 200e
Taloustili 150e
Nordnet 20e
Yht 1100, jää 1e
Tuo 1e menee vara/laskutilille odottelemaan. Haluaisin niin saada sinne tilille pysyvästi 500e hengailemaan. :D
Olipa kyllä mukava tehdä taas budjettia. Ainoa mikä vähän hiertää on tuo autohuollon ja auton osuus muutenkin. Inhottavaa kun auto on pakko olla ja siihen menee aivan sikapaljon rahaa.
Toisaalta mä oon tosi ylpee otsestäni että osaan nykyään budjetoida sillee että rahat riittää joka kuukausi ja yleensä saan vielä loppupalkkakaudella siirtää säästöönkin hieman rahaa. Jotenkin on jännää, että mun ajatusmallissa mä haluan säästää nykyään tosi paljon rahaa (vaikka budjetti ei siltä näytä niin käyttörahasta kyllä jää aina säästöön).
Tosta säästämisestä on jopa aina välillä vähän huono omatunto. Tai sillee, enhän mä kellekkää oo siitä tilivelvollinen sinänsä, mutta siis ajattelen kuitenki itse niin, että mun pitäis kaikilla rahoilla vaan maksaa velkaa. Tai niin no, en tiedä. Koska jos vaikka mun auto hajoais täysin, niin mulla ois pakko hommata uusi että pystyn käymään töissä. Ni sen takia koen jotenkin turvalliseksi myös säästää sitä rahaa hieman joka kuukausi.
Ja ainahan mä voin tyhjentää ne mun säästöt sitten kun ulosottoa ja säästöjä on about saman verran jäljellä, tai säästöjä himpun verran enemmän. Katsotaan! Siihen on joka tapauksessa vielä aikaa miettiä miten toimii.
Ens kuussa tuleekin sitten aika paljon pienempi palkka ja sitä myötä ulosottoon menevä summakin. Mutta katsotaan jos kehitän siihen jotain. :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Suositut tekstit
-
Blogin kommenteissa toistuu monesti samankaltaisia kysymyksiä. Tässä yleisimpiin vastauksia. Ihan omalta kokemuspohjalta ja saa kirjata jos ...
-
Tekstiä muokattu 1.10.2018! Olin ymmärtänyt ja tulkinnut taulukkomaksut väärin, eli taulukkomaksut menevät lyhennetyn summan mukaan, eivät v...
-
Seuraan kuukausittain mun tilien, sijoitusten ja lainojen tilannetta sekä sitä kautta nettovarallisuutta. Suluissa euromääräinen muutos he...