Kesäkuussa ostettua:
- televisio 20e
- kypärä 15e
- housut 15e
- hattu 7e
- alushousut x3 6e
- paita 5e
yht 68 euroa.
Asetin itselleni täksikin vuodeksi tavoitteeksi ostaa tavaroita max 1500 eurolla. Käyttämättä loppuvuodeksi on vielä 975e joka on 162e/kk.
Tunne oli taas samanlainen kuin viime kuussakin. Että ostin sikana ihan liikaa, hirveästi kaikkea ja että mun budjetti ei kestä tällaista yltäkylläistä kulutusta.
Mutta sitten taas kun katsoo tota loppusummaa ja listan pituutta. Ni onko tuo loppusiltaan niin paha, ei minusta.
Oon varmaan jotenki tulossa pihiksi, koska onhan toi nyt oikeasti tosi pieni summa käyttää kuukaudessa tavarahankintoihin. Vai mitä mieltä te ootte?
Meidän tv oli 11 vuotta vanha. Siinä meni semmosia ihania mustia raitoja näytössä. Saatiin muutaman vuoden käytetty tv hankittua 40 eurolla, josta maksoin puolet.
Kypärää mulla ei ole koskaan ollut, mutta yhden nuoren pyöräilijän kuolema, josta luin uutisista, sai mut havahtumaan. Se olis säilyny hengissä jos sillä olis ollut kypärä kun sen pää osui auton tuulilasiin. Tulee kuitenkin pyöräiltyä kymmeniä kilsoja viikossa. Niin nyt aion opetella sitä käyttämään. Sitä paitsi, toi on aika sievä ja uudeksi kypäräksi edullinen. :)
Loput onki sitten tällaisia: on niin kuuma, tarvii hatun, tarvii hellehousut ja jonku kivan kesäpaidan. Eli oikeesti oisin voinut olla ostamattakin mutta tunne vei voiton järjestä ja oon kyllä edelleenki tyytyväinen näistä ostoksista. Varsinki nyt ku tajusin, ettei ne nyt hurjan kalliita olleetkaan ja pitää kai sitä välillä (varsinki lomalla) tuhlatakkin. Tai ei pitäis mut tein silti niin.
Alushousut tuli tarpeeseen, ei liene niitä tartte sen kummemmin perustella 😃
Entisen ulosottovelallisen raha- ja fiilistelypäiväkirja, tavoitteena normaali elämä ja säästöjen kerryttäminen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Blogin kommenteissa toistuu monesti samankaltaisia kysymyksiä. Tässä yleisimpiin vastauksia. Ihan omalta kokemuspohjalta ja saa kirjata jos ...
-
Tekstiä muokattu 1.10.2018! Olin ymmärtänyt ja tulkinnut taulukkomaksut väärin, eli taulukkomaksut menevät lyhennetyn summan mukaan, eivät v...
-
Seuraan kuukausittain mun tilien, sijoitusten ja lainojen tilannetta sekä sitä kautta nettovarallisuutta. Suluissa euromääräinen muutos he...
Huhtikuu 15,9%, toukokuu 9%, kesäkuu 6% henkilökohtaisista menoista meni mulla kategoriaan "Household". Kokoniasmenoista on pois ruoka ja asumisen kulut, jotka maksetaan yhteisesltä taloustilitä. Sun listasta televisio olisi mennyt talouskuluihin, koska se on yhteinen hyödyke.
VastaaPoistaNäitä on mukava seurailla :)
PoistaKypärä on tottakai tarpeellinen pyöräillessä, perusteltu ostos jo turvallisuuden takia. Itselleni ei tulisi mieleenkään ajella pyörällä ilman sitä:D
VastaaPoistaOn, se vaa ku mullei ikinä lapsena sitä opetettu käyttämäån eikä ole tullut tyhmyyttään aikuisenakaa käytettyä. Nii nyt on korkea aika opetella se :)
PoistaEi tämä kyllä mitenkään paha mun silmissä ole! Hämmentää kuinka paljon onnistuit ostamaan noin pienellä rahalla - siis mistä saa kolmet alushousut 6 eurolla?? Hyvä kun lyödän alle kympillä yksiä kappaleita :D
VastaaPoistaH&M alelaarista semmonen 3 kappaleen paketti tarjouksessa 5.99e 😃
Poista