keskiviikko 26. elokuuta 2020

Ulosotossa sijoittaminen

Oon pyrkinyt sijoittamaan noin 15 euroa kuukaudessa nyt ehkä reilun vuoden verran. Joskus käyttörahasta jää enemmän jäljelle ja vähä fiiliksen mukaan sijoian taikka säästän sitä rahaa tai ohjaan ulosottoon. Tosiaan ulosotossa oleva voi sijoittaa, varmistin tämän asian ulosottomieheltäni sähköpostitse ennen kuin aloitin. Sijoittaa voin siten, että sijoitusten arvo pysyy himpun alle 1000 eurossa. 


Miksikö sitten sijoitan näin pieniä summia, mikä järki? En osaa perustella sitä muuten kuin mielenkiinnolla sijoittamista kohtaan. Mun mielestä on hyvä harjoitella sijoittamista pienillä summilla. Koska sitten kun ulosotto loppuu niin suurennan varmasti summia. Luulen, että sijoituksiin menevää rahaa kasvatan pikkuhiljaa kuukausittain, ettei ala hirvittää. Tai sitten tungen sinne joka kk useamman satasen heti alusta pitäen. En oo ihan vielä päättänyt. Joka tapauksessa summat tulevat jatkossa sitten nousemaan.


Mun mielestä on ollut tosi mielenkiintoista harjoitella sijoittamista näinkin pienillä summilla. On tullut nousua ja laskua vähän vuoronperään ja yhtä aikaakin. Mä aion sijoittaa silleen, että ostan ja en myy. Jos ei ole jostain katastrofista johtuen pakko myydä. Mutta puskuri on katastrofeja varten, toki eihän sitä koskaan tiedä mitä elämä eteen heittää.


Mä en ihan oikeasti edes ymmärrä sijoittamisesta oikein mitään. Ymmärrän, että mitä aikaisemmin aloittaa ja mitä pidempijänteisemmin sijoittaa, sitä parempi. Pidemmällä aikavälillä keskimääräinen tuotto tasoittuu. Hajauttamalla ostoja riski pienenee.


En ole siirtynyt vielä osakkeisiin, enkä tiedä siirrynkökään. Mulle riittää rahastot hyvin. Niissä on hyvä hajautus ja nordetin indeksirahastoissa on myös matalat kulut. Kuvassä näkyy mun tämän hetkiset sijoitukset.


*klikkaamalla kuvaa, saat sen suuremmaksi 


Oon yllättynyt positiivisesti siitä, että mun sijoitusten arvo on plussalla yli 40e. Eli vaikka sijoittamani summat on kuukausittain tosi pieniä, niin silti oon tienannut 40e ihan vaan sillä, että oon laitanut rahaa noihin rahastoihin, enkä säästänyt niitä käteiseksi tai tilille. Aika jees! :)


*klikkaamalla kuvaa, saat sen suuremmaksi 



Jos sua kiinnostaa sijoittaminen, mutta et ole vielä aloittanut niin avaa tili Nordnettiin. Pelkkä tilin avaaminen ei tietenkään sido sua sijoittamaan, mutta siellä voit rauhassa tutustua eri vaihtoehtoihin. Suosittelen kyllä lämpimästi. 


Jos avaat tilin tästä linkistä, saan siitä pienen palkkion. Nämä mahdolliset palkkiot ohjaan ulosottovelkojeni maksuun, tietenkin. :)





tiistai 25. elokuuta 2020

Joulu on taaaas

 Kävin tossa reilu viikko sitten joululahjaostoksilla. Miksi, öö, no en tiedä. Joku hetkellinen päähänpisto kun oli hieman tylsää. Ja joo, tiedän, tylsyys ei saisi olla tekosyy ostella yhtään mitään. Jotenkin ajattelin sen sitten kuitenkin niin, että minä haluan ostaa joululahjat kuitenkin sisarusten lapsille, niin miksipä en ostaisi niitä hyvissä ajoin. Ja olin ehkä hieman syntinen, koska kustansin tämän ostosreissun puskurista. 


Otin mukaani käteispuskurista 100 euroa ja suuntasin kirpputorille. Huolellisen liki 3h kiertelyn jälkeen olin löytänyt KAIKILLE sisarusten lapsille joululahjat hintaan 58e. Eli 9 lahjaa. Per lahja summaksi muodostuu 6,45e. Onnellinen olen siitä, että sisarukset hyväksyy ja jopa kannustaa kirppislahjoihin. Koska pienillä lapsilla ne jutut on vain sen hetken käytössä, miksi siis tuhlata valtavasti rahaa johonkin mikä on ehkä 1-2 vuotta kova sana? Löysin mielestäni aivan uudenveroisia juttuja. 


Olen tyytyväinen. Vieläkin on hieman semmonen venkula olotila. Semmonen hupsista. Mutta toisaalta onnellinen. Lahjat on nyt paketoitu ja ne odottaa joulua vaatehuoneessa. Muuten, lahjanarua ja teippiä oli jo kotina, vaan ei lahjapaperia. Ratkaisin ongelman sillä, että mulla oli valkoinen iso rulla ikean valkoista paperia. Käärin lahjat niihin, sitten vain punaista lahjanarua päälle ja punaisella tussilla tekstit, ei kortteja. Tuli ihan jouluisen näköiset paketit.


Mulla on joka vuosi aikaistunut ja aikaistunut lahjojen hankinta, mutta tämä oli kyllä ihan ultimaattinen ennätys. Jouluun on 4kk aikaa ja mun joulustressi ehti helpottaa ennen kun se edes alkoi. Aikuisille aion viedä lahjaksi itse leipomaani hapanjuurileipää ja parvekkeen yrteistä tehtyä yrttiöljyä. Niitä varten pitänee ennen joulua hankkia vaan paperipusseja sekä pikkulasipullot. Mutta sekin on jo siis hyvin sunniteltu. Varmalla haron hiuksia ennen joulua sen leipien teon kanssa, mutta ei se mitään. :D


Kavereiden kanssa tuli sovittua, ettei ostella toisille mitään joululahjoja (tääkin muuten aika ajoissa sovittu tälle vuotta). Miehelle ehkä jonkun paketin kuitenkin hankin. Ja äidille ja anopille neulon jotain pehmeään pakettiin, en vaan vielä tiedä mitä.


sunnuntai 16. elokuuta 2020

Ulosottomaksut elokuu 2020

 Ulosottoon maksettu elokuun palkasta 780.33e

Lisäksi maksettu ylimääräiset suoritukset Lowelin velkaan 177e ja Bondoran velkaan 177e



Kokonaislainasumma nyt 6 864.81 euroa  (oli veronpalautusten jälkeen 7960.74 euroa)

Laina lyhentynyt: 1095.93 euroa

Korot:  14.4 euroa

Taulukkomaksut: 24 euroa


Lainasummat alla, sulkeissa euromääräinen muutos heinäkuuhun verrattuna



1. Lowell 652.24e (-942.2) ylimääräinen suoritus 177e, josta taulukkomaksu 12e


2. KELA 282.53e  (+/-0) 


3. Intrum 1782.27e (+3.4)


4.  Ok perintä 1814.18 (+3.73)


5. Bondora 2494.46e (-160.97) ylimääräinen suoritus 177e, josta taulukkomaksu 12e



Tavoitteena olla ulosottovelaton 7kk kuluttua eli 15.3.2021! Olen siirtänyt tavoitettani alkuperäisestä tämän vuoden puolella jo 3kk aikaisemmaksi.  Tavoitteeseen pääseminen tarkoittaa sitä, että lainan pitää jatkossa lyhentyä keskimäärin 981 euroa kuukaudessa.

Kuitenkin mun tavoitteena on myös, että ulosottovelka lyhenee 6kk aikana aina 6600e, eli 1100e/kk. Tässä jaksossa oon vähä aikataulusta jäljessä ja loppuvuodesta tavotteeseen pääseminen vaatisi 1153 euron lyhennykset. Jos tähän tavoitteeseen pääsen niin mulla on vuoden vaihteessa ulosottovelkaa 2250 euroa!!! Oispa aika huippua!

Tekis mieli maksaa tuo Kelan velka tuolta seuraavaksi pois roikkumasta, vaikka se ei kasvakkaan korkoa. Mutta ulosoton summa alkaa olla niin pieni, että ehkä sillei kauheasti ole väliä tuossa summassa, aksvaako se korkoa vai ei. Ärsyttävä pikkulukema oikeen sattuu silmiin. :D

.

keskiviikko 12. elokuuta 2020

Budjetti 14.8-14.9.2020

Palkka 2380e

Ulosottoon 780e

Jää 1560e + 115e varatililtä = 1675e

Pakolliset:
Vuokra 427e
Terapia 120e
Autovakuutus 75e
Puhelin 30e
Netti 17e
Opintolainan korot 10e
Yht 679e, jää 996e

Muut: 
Ylimääräiset uo 330e
Käyttö 301e
Bensa 200e
Taloustili 150e
Nordnet 15e

Yht 996e, jää 0e

Nyt tein tommosen ratkaisun, että kasvatin käytössä olevaa rahasummaa vara/laskutililtä. Tämä siksi, että haluan lyhentää ulosottoon ylimääräistä tuon 2x165 euroa ilman, että mun käyttörahabudjetti on taas älyttömän pieni. 

Oon aika tyytyväinen tähän budjettiini, erityisesti tohon nordnet osuuteen. Oon kyllä joka kuukausi käytännössä käyttörahoista sijoittanut tuon 15 euroa nordnetin indeksirahastoihin, mutten ole budjetoinut sitä. Nyt se saa olla budjetissa mukana.

Kiva kun saa treenata sijoittamista ulosotosta huolimatta. 😊 Pieniä summia, mutta niidenkin seuraaminen motivoi tulevaa varten.

Jos haluat avata sijoitustilin nordnettiin, niin tuon, nordnet.fi, linkin takaa saan siitä pienen komission. Tilin avaus ei sido sua ostamaan mitään indeksirahastoa tai mitään muutakaan. 




tiistai 4. elokuuta 2020

Veronpalautusten ulosotto 2020

Ulosottoon maksettu veronpalautuksia 290.66e



Kokonaislainasumma nyt 7 960.74 euroa  (oli heinäkuussa 8 193.78 euroa)

Laina lyhentynyt: 233.04 euroa

Korot:  24.62 euroa

Taulukkomaksut: 33 euroa


Lainasummat alla, sulkeissa euromääräinen muutos heinäkuuhun verrattuna



1. Lowell 1594.44e (-47.83) taulukkomaksu 7e


2. KELA 282.53e  (+/-0) 


3. Intrum 1778.87e (-54.62) taulukkomaksu 7e


4.  Ok perintä 1810.45 (-55.32) taulukkomaksu 7e


5. Bondora 2494.46e (-75.54) taulukkomaksu 12e



Oon tyytyväinen itseeni. Joo, veronpalautus oli pieni (parina aiempana vuonna ollut +/- 2000 euroa), mutta se oli pieni tarkoituksella. Koska mua niin ärsyttää, että veronpalautuksista menee taulukkomaksut ja viime vuonna olin aivan hermona, kun taulukkomaksuja meni 190 euroa. Nyt oon tyytyväinen, koska taulukkomaksuja meni vai 33 euroa ja veroprosentti oli viime vuoden lopulla aika lailla kohdillaan. Silloin se tarkoittaa isompaa nettopalkkaa eli isompaa suoraan palkasta menevää lyhennystä ulosottoon ilman noita ylimääräisiä maksuja.

Oon tosi onnellinen, että velkasumma on jo alle 8000 euroa! Mahtavaa, loistavaa, ihanaa, parasta! JA ensi vuonna mun mahdolliset veronpalautukset jää ihan mulle itselle. Aivan kokonaan. Toki teen tänä vuonna samanlaisen verosuunnittelun kuin viimevuonnakin, että palautuksia ei lienee hirveää summaa ole silloinkaan tulossa. On se aika miellyttävä ajatus että vuoden päästä tänä päivänä voin vaan reippaasti veroista kysyttäessä sanoa, että sain mätkyt, sain tän verran palautusta tai muuta miten se sit meneekään. Ei tarvii enää vastata kierrellen esimerkiksi työkaverien kysymyksiin, että saanko palautusta/ mihin käytän veronpalautusrahat.


.

Suositut tekstit