sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Ostetut tavarat kesäkuu 2019

Puoliväli itsele asettamaani haastetta seurata vuosi omia tavaroiden ostoja. Onneksi. Jotenkin tuntuu että kun näitä seuraa, tulee herkemmin huono omatunto siitä, mitä on ostanut. Toisaalta kiva, että tulee mietittyä asioiden tarpeellisuutta, mutta silti ei ehkä ihan mun juttu seurata näitä näin tarkasti.

Kesäkuussa ostin:

Kengät 4e
Urheilushortsit 1e
Korvikset 3e

Muki 12.5e

Vihko 1.5e

yht 22e




6kk aikana olen ostanut tavaroita yhteensä 882 eurolla mikä on aika paljon. Kuukaudessa olen ostanut siis keskimäärin 147 eurolla kampetta. Vuodessa se tekisi 1764 euroa. APUAAA!

Nyt siis nyt alkaakin loppuvuodelle uusi haaste. Se on että nipistän tuosta summasta 264euroa. Se tarkoittaa että saan käyttää tavaroiden ostamiseen 103 euroa kuukaudessa. Muuten ihan helppo homma, mutta joulukuu saattaa tuottaa vaikeuksia kun joulukuussa on yllättäen joulu. :D Pitää panostaa lahjakortteihin niin sillä voi kiertää tota tavaran ostelua. Ja tietenkin tehdä myös itse lahjoja. Se on sitä paitsi mukavaa. Villalankahan ei varsinaisesti ole tavara? :D

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Eka kesälomareissu ja budjetti paukkuu :D

Joo, ei sais masentua, mutta eka kesälomareissu takana ja ylitin reissubudjettini 62 eurolla. Eikä siinä vielä kaikki. Mulle ilmaantui yks lomareissu lisää, siskon kans lähdetää 5 päivän lomalle itä-Eurooppaan. Heh, apua ja hui! Sisko aikoo maksaa mun lennot ja hotellit, mutta silti. Mieltä rauhoittaakseni tein itselle uuden budjetin.

Budjetti 2 (kesä-heinäkuu) eli 27.6-14.7

Rahaa käytettävissä:

670 euroa

Kesäpippalot (meen autolla) 15e
Mökkireissu ruuat+bensat 150e
Ulkomaan reissu ruuat+bensat lentokentälle 200e
Kaveriviikonloppu 150e
Junaliput elokuulle 60e

Yhteensä 575 euroa, eli normikotielämiseen saa mennä 95 euroa. Reissu/kaveripäivät miinustettuna normikotipäivistä tekee 7 päivää. Oho, aion olla yksin kotona ilman kavereita ja ilman matkoja 7 kokonaista päivää. :D Aika vähä sanoisin. Paitsi että tuo hämää vähän, koska mun loma jatkuu seuraavan palkkapäivän ylikin ja itse asiassa kotipäiviä koko loman ajalle kertyy noin 1/3 osa lomapäivistä. :)

Summa summarum, tuon 7 päivän ajaksi 95e pitäisi riittää tosi hyvin, koska aion elää meidän talousrahakassalla. Ja tuntuis oudolle että tarvitsisin 13.5euroa päivässä johonkin ekstraan.

Kylläpä helpotti. Ainakin vähän. Ainakin hetkeksi. Katotaan palkkakauden lopulla uudelleen mikä tilanne ja auttoko välibudjetointi. :)

sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Ulosottomaksut kesäkuu 2019

Ulosottoon maksettu kesäkuun palkasta 2145.27e



Kokonaislainasumma nyt 25 407.42euroa  (oli toukokuussa 27 411.97euroa)

Laina lyhenentynyt: 2004.55 euroa
Korot:  140.72 euroa



Lainasummat alla, sulkeissa euromääräinen muutos toukokuuhun verrattuna


1.  Pra suomi 1057.32 (-254.58)

   
       
2. Intrum Debt 1778.05e (+9.32)

           

3.  Gothia Oy 1637.63e (-384.93)

               

4. West-Star Oy 1381.75e (+7.69)


5. Lowell 5893.42e (-1041.82)


6. KELA 491.79e  (+/-0)



7. Intrum Debt 2488.31(+26.53)



8. Ok-perintä Oy 3597.95e (+13.26)



9. Bondora 7081.2e (-760.86)


Tavoitteena on olla velaton 24kk kuluttua eli 15.6.2021

Ollakseni tuolloin velaton, tulee lainan lyhentyä keskimäärin 1059euroa kuukaudessa. Mun laskelmissa ja tavoitteissa mun pitäisi pystyä lyhentämään lainaa 1100e/kk eli olen tavoitettani edellä jopa 993 euroa. Hyvä juttu, koska tiiän että hankala jaksoja ja kuukausia on varmasti vielä edessä päin niin nyt on melkein yhden kuukauden verran joustoa tuossa.

Seuraan toteutumista 6kk jaksoissa, jolloin velkamäärän pitäisi lyhentyä siis 6600e puolen vuoden aikana.  1/19-6/19 jaksossa olen päässyt tavoitteeni ylitse, sillä laina lyheni jakson aikana 7060 euroa eli kuukausi tasolla 1176 euroa.

Hyvin siis menee. Arvelinkin että lomarahat paikkaavat jäljessä olevaa tilannetta. Ensi kuussa ei sitten olekaan aihetta paljon juhlia kun palkka ja ulosottoon menevä summa jäävät pieneksi kun ei ole töissä vaan lomalla niin jää lisät ja ylityörahat saamatta. Elokuussa tilannetta nostaa ylöspäin eronpalautukset (muistaakseni 1600euroa) jotka menevät kokonaan ulostottoon.

Syyskuussa alkaa puuron syönti ja säästösyyskuu. :) Kiva kun on selkeet suunnitelmat näiden velkojen hoitamiseksi niin voi nyt vaan anutiskella kesästä. Tänäänkin vietin vaivaíset 6h ulkona auringossa. Ja muuten, käytin tän päivän aikana vissiin about 6 euroa rahaa. Kesäpäivät tulee halvoiksi tällee kun on vaan kotiympyröissä. Saa tullakki, kohta nimittäin tulee eka kesälomareissu vastaan. Enää 2 työvuoroa. Jeeee!

torstai 13. kesäkuuta 2019

Budjetti 14.6-14.7

Palkka 4290e (Sisältää lomarahat ja ylitöitä)

Ulosottoon 2145.27e

Jää 2145.26e

Pakolliset:
Vuokra 420e
Terapia 120e
Opintolaina 112e
Autovero 76
Autovakuutus 75e
Kotivakuutus 62e
Hammashoito 50e
Puhelinlasku 30
Netti 13

Muut:
Kesälomareissut 650e
Käyttöraha 252.26e
Auton huolto 115e
Talousraha 100e
Bensa 70e

Yht 2145.26

Maailman suurin palkka! :D Ja maailman suurimmat menot. Kaikki kuukausittaiset laskut osui samalle kuulle ja budjetti on melko tiukka nyt. Toisaalta toivon, että saisin jossain kohtaa nipistettyä vähän etenkin kesälomareissuissa, mutta aika tiukan tuntoisesti vedin senkin nyt.

Puskuriin ei mene nyt yhtään rahaa mutta hyvällä tuurilla siihen ei tarvitse myöskään koskea.

Katotaan kuin akan käy! Aion enivei nauttia kesästä.



perjantai 7. kesäkuuta 2019

Kesä on tullut

Ihan mahtavaa parasta huippua! Kesä on täällä. <3 Tänään +30 astetta lämmintä ja suuntasin kaverille kyläilee ja siitä sitten rannalle. Mää varmaan toistan itseäni viime kesältä, mutta mää niin nautin täysin siemauksin kun saa vaan olla ja maata auringossa, juoda vichyä ja syödä päivä vaan jotain pikkusuolaista ja illalla sitten kunnon ruokaa.

Mahtavaa on olla vuorotyöläinen näinä hetkinä, kun on vapaata arkipäivänä ja sattuu tulee lämpimät ilmat. Toivottavasti ois yhtä lämmintä huomennakin, sunnuntaina saa viiletä ettei paistu töissä. Jotenkin on ollut tosi epämotivoivaa olla töissä nyt. Varmasti johtuu siitä, että odotan niin kovasti kesälomaa. Mutta enää 6 työvuoroa ja sitten lomalle! :)


Oon suunnitellut kesälomalleni enemmän tekemistä kuin vuosikausiin. Mietin jo, että onkohan mulla liikaakin tekemistä. Reissaan ekana lomaviikonloppuna juhannukseksi Baltiaan, sitten  seuraavana kotimaan reissu siskon tykö. Toisen siskon kanssa meen mökkeilemään heinäkuun eka viikonloppu ja vikana lomaviikonloppuna mun kaverit tulee kyläilemään meille. Toisaalta oon viikot kyllä sitten kotona, niin jospa sitä ehtis vaan olla möllöttääkkin.

Vähän hirvittää rahan meno, mutta luulen etä tuo Baltian reissu syö eniten. Oon matkat ja majoituksen jo maksanut, käydään siellä semmosella päiväretkellä joka maksaa 125e. Se ja ruuat sekä matkat siellä paikanpäällä on maksamatta. Arvioisin, että n. 300e menee siihen vielä.

Siskon tykönä vierailu viikonloppu sisältää junamatkat n. 50e ja jos käydään jossain syömässä niin ehkä 20e. Ja ylläriosioksi jätän 30e eli 100e yhteensä.

Viikonloppumökkeily on suhteiden vuoksi hävyttömän halpaa. Kaksi yötä mökillä 30e, bensoihin n. 50e. Ruuat n.20e. Eli 100e.

Kaveriviikonloppu täällä meillä tulee maksamaan varmaan n. 200e. Sisältää festarilipun ja alkoholia, ruokaa ja ehkä ostoksia.

Eli karkeasti arvioiden aion käyttää lomallani ainakin 700e. Hui!

Mut ei se haittaa. Aivan paras kesä toivottavasti tulossa. :)


Suositut tekstit