Taas mulle iski se, nimittäin tavara-ahdistus.
Säännöllisin väliajoin tulee ahdistun siitä, että miten voi olla mahdollista, ettei koti pysy siistinä kuin sen yhden päivän. Se ei ole iso työ siivota päivittäin ja laittaa tavaroita paikoilleen, mutta joka ikinen ilta kun sen tekee niin alkaa se harmittamaan. Erityisesti se, että tuntuu että kaapit ovat täynnä sellaista tavaraa,jota ei voi heittää pois, mutta joita tulee käytettyä harvakseen (esim jotkut ruuvimeisselit).
Niimpä mulla on nyt operaatio kaappien siivous käynnissä. Mikä ihana tapa oli viettää nämä vapaapäivät ennen viikonlopun työvuoroja. :D Vielä jäi ensi viikolle siivottavaa, mutta oon tyytyväinen siitä, että sain haalattua kierrätyskeskukseen ja ihan kaatopaikallekin asti tavaroita, joita en tarvitse.
Lisäksi olen järjestellyt kaapit nyt järkeviksi kokonaisuuksiksi, siten että ne olisivat selkeitä, ei liian täysiä ja että jokaisella tavaralle olisi oma paikka. En tiedä onko tää nyt sitten sitä paljon puhuttua Kon marittamista. :D Itse en ole koskaan yhtää semmosta kirjaa lukenut, mutta idean tiedän.
Uuden vuoden aikaan saama siivousvimma on johtanut myös nurinkurisesti siihen, että päässäni on muodostunut ostoslista tavaroista, joita tarvitsen, että saan nykyiset tavarani siistimpään järjestykseen. Outo yhtälö.
Listalla on:
- Pyyhekoukkuteline vessaan (kylpypyyhkeet ovat pyyhekoukkujen vähäisyydestä johtuen jatkuvasti käsipyyhkeiden päällä, mikä on aika ikävää)
- Pieniä muovisia säilytyslaatikoita (juurikin työkaluille, teipeille, ym)
- Kansioita ja valokuva albumeita (irrallisille valokuville, sekä tärkeille papereille kuten työtodistuksilla ym, jotka nyt on vaan tukittuna yhteen isoon laatikkoon ja
ovat siellä aivan heitteillä)
- Muutama isompi muovilaatikko (kausivaatteiden säilytykseen)
- Kallax-hyllyn säilytyslokerikot x8 (miehen vaatteet ovat poikittain olevassa kallax-hyllyssä, ne on aivan myllättynä aina ja sitä saisi viikkailla joka toinen päivä. Dröna laatikot piilottaisi siellä sisällä olevat vaatteet hienosti. Lisäksi haluan dc fix:iä, jolla voin tuunata tuon itse hyllyn, kun se on aivan naarmuinen ja pinnaltaan huonossa kunnossa, koska se on yli 10v vanha. Mutta parempi tuunata kuin ostaa uusi)
Eli kokonaisuudessaan aika mittava ostoslista vain sen takia, että aloitin siivoamaan asuntoa...
Aion yrittää pitää älä osta mitään tavaraa kuukauden nyt heti tammikuussa. Muuten se sujunee helposti, mutta menen kavereille kylään tammikuun lopulla ja silloin on tyypillisesti kierrelty kaupoissa. Mutta se on oman pään sisällä semmonen "ostopakko". Aina voi ostaa hyvää ruokaa, elämyksiä ja vaikkapa drinksun. Ei sen tartte olla tavaraa. Tuskin kukaan mua pahasti mulkaisee jos jätänä jonkun paidan ostamatta.
Tolla listalla olevia tavaroita aion katsoa tori.fi:n annettavat osioista säännöllisesti. Katsotaan:
a. Kuinka paljon saan hankittua noista ilmaiseksi
b. Paljonko loppupeleissä tuo kattava lista tulee maksamaan
c. Millä aikavälillä listan tavarat päätyvät kaikki käsiini ja kotiini
Siivoilun myötä olen laittanut tavaraa myös syrjään myyntiä varten. En ole vielä päättänyt pidänkö kirppispöytää vai koetanko nettimyyntiä, josta mulla on pääasiassa aika kökköjä kokemuksia.
Semmosta siivousintoilua tammikuuhun. :)
Entisen ulosottovelallisen raha- ja fiilistelypäiväkirja, tavoitteena normaali elämä ja säästöjen kerryttäminen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Blogin kommenteissa toistuu monesti samankaltaisia kysymyksiä. Tässä yleisimpiin vastauksia. Ihan omalta kokemuspohjalta ja saa kirjata jos ...
-
Seuraan kuukausittain mun tilien, sijoitusten ja lainojen tilannetta sekä sitä kautta nettovarallisuutta. Suluissa euromääräinen muutos he...
-
Tekstiä muokattu 1.10.2018! Olin ymmärtänyt ja tulkinnut taulukkomaksut väärin, eli taulukkomaksut menevät lyhennetyn summan mukaan, eivät v...
Suosittelen kyllä lukaisemaan Konmarin (ainakin ekan) läpi :) Varmaan nykyään saa kirjastostakin jo jonottamatta!
VastaaPoistaOmasta kokemuksesta: pieniä laatikoita löytyy itsestäänkin, eli niitä ei yleensä oikeasti tarvi ostaa. Kallax-hylly vaatekaappina kuulostaa hankalalta! Luulisin että joku säilytysratkaisu ja Konmarin viikkausopit voisivat kyllä tulla tarpeeseen.
Mielestäni Konmarin ei tarvitse noudattaa kirjaimellisesti, mutta monta hyvää juttua sieltä olen poiminut itselleni. Esimerkiksi viikkauksen ja sen, ettei osteta säilytysratkaisuita ennen kuin on karsittu turhat pois :)
Voi olla että mulla ei ole pieniä laatikoita. Ainakaan en ole löytänyt, vaikka ahkeraan kaappeja karsin ja järjestän..
PoistaMutta keksein laittaa pikkutavaraa minigrip pusseihin, niistä näkyy läpi plus voi kirjoittaa niihin mitä niissä on. Mutta työkaluille olisi kiva joku laatikko jostain bongata.
Pystyviikkauksen ja muun tiedostan, mutta ongelmana on mun mies. Sillä on oikeasti varmasti yli 60kpl esimerkiksi t paitoja eikä se ole tässä reilun 10v aikana suostunut heittämään kuin 3kpl pois. Uusia kyllä tulee. Hänellähän on siis ihan vaatekaappi, mutta se on myös niin täynnä aina että huh huh! Ja vaikka viikkaan, vaakaan tai pystyyn niin hän myllää aina ne vaatteet kun pitää löytää joku tietty eikä osaa vain pinkkaa raottamalla etsiä. Tai ei viitsi. Vissii pitää pitää joku miehen koulutuskurssi. Sen onnistuminen on kyllä aika epävarmaa, oon nimittäin yrittänyt omalla esimerkillä (vaatteiden karsiminen ja loppuun käyttäminen), huudolla, keskustelulla, huumorilla ja aivan kaikella :D
Hei hyvä juttu että keksit hyödyntää minigrippejä :) Välillä vaan täytyy jotain ostaa, mutta yllättävän usein laatikoita myös ilmaantuu jostain.
PoistaToisen käytökseen on kyllä vaikeaa puuttua :/ Itsellä ei ole miestä, mutta vanhemmat ovat sodan jälkeen syntyneitä ja hamstraus on verissä. Jännä kyllä jos pystyviikkaus ei muka helpota etsimisprosessia! Toivotaan, että pikkuhiljaa jotain kautta saisit hänet ymmärtämään että vähemmälläkin pärjää :)