Liityin toukokuussa siis s-osuuskaupan jäseneksi. Maksoin liittymisen alussa 20€ eli sen minimin.
Vajaa kuukausi sitten maksoin lopun jäsenmaksun eli 24.17€.
Kerätty touko-lokakuum eli 6 kuukauden aikana siis yhteensä 55.83€. Eli 9.3€/kk. Ei siis paljoa, mutta 9€/kk on vuodessa 108€. Se alkaa olla jo aika hyvä summa. :)
En ole tehnyt asian eteen mitään muuta kuin maksanut nyt tuon osuusmaksun ja hankkinut käteiskortin. Eli mulla ei ole s-pankkiin minkään näköistä korttia millä maksaa eikä myöskään verkkopankkitunnuksia. Ja ajattelin etten myöskään niitä hommaa. Jos sinne kertyy about tuo summa kuukaudessa niin saa kertyä. Se saa olla ja kasvaa sielä euro kerrallaan ihan rauhassa määrittelemättömän ajan. Olkoot vaikka hätävaran hätävarana siellä ikuisesti jonkinnäköisenä turvana tai kunnes keksin jonkun järkevän tilanteen/kohteen mitä niillä rahoittaa.
Kulutustottumuksia en muuten ole muuttanut, mutta jos on lähikaupassa käyntiä niin käyn nykyään enemmän läheisessä salessa kuin k-marketissa. Ja tankkaan abc:llä. Muutoin samalla lailla kulutan, samoissa paikoissa, kuin ennen jäsenyyttäkin.
Hyvä mieli siitä, että liityin osuuskuntaan liki 30v iässä. Jotenkin aikuismainen olo. :D
Entisen ulosottovelallisen raha- ja fiilistelypäiväkirja, tavoitteena normaali elämä ja säästöjen kerryttäminen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Blogin kommenteissa toistuu monesti samankaltaisia kysymyksiä. Tässä yleisimpiin vastauksia. Ihan omalta kokemuspohjalta ja saa kirjata jos ...
-
Seuraan kuukausittain mun tilien, sijoitusten ja lainojen tilannetta sekä sitä kautta nettovarallisuutta. Suluissa euromääräinen muutos he...
-
Tekstiä muokattu 1.10.2018! Olin ymmärtänyt ja tulkinnut taulukkomaksut väärin, eli taulukkomaksut menevät lyhennetyn summan mukaan, eivät v...
Mukava seurata blogiasi! Antaa todella paljon itsellenikin voimia taistella velattoman elämään takaisin.. Joskin velkaa uo:ssa vielä n.100t€
VastaaPoistaMontako vuotta sinä olet nyt maksanut?
Miten nuo maksuhäiriömerkinnät käyttäytyvät käytännössä. Oletko niitä seurannut?
Moikka! Tsemppiä sulle taipaleelle. Mun ulosotto alkoi joulukuussa 2015 eli 3 vuotta tulee täyteen nyt.
PoistaMaksuhäiriömerkintöjä en ole seurannut muutoin, kuin että viime keväänän tilasin itselle sen maksuhäiriötodistuksen tai mikä sen oikea nimi onkaan. Sen mukaan viimeinen merkintä poistuisi huhtikuussa 2022. En ole kyllä yhtään varma, miten ne merkinnät oikesti sieltä poistuu. Pitäisi ottaa asiaksi selvitellä joskus, vielä tässä on aikaa :D
S-ryhmän jäsenyys on kyllä ihan jees juttu, jos käyttää s-ryhmän palveluita ja kauppoja.
VastaaPoistaJa tuo on varmasti hyvä idea toimia noin. Sinne saa kertyä rauhassa ihan hyvä potti :)
Tosin mietin, että kun ne rahat saa laitettua automaattisesti rahastoon, niin se ei välttämättä olisi huono idea sekään? Tosin siihen tarvitsee sitten ne tunnukset ja muut, joten ehkä kuitenkin tämä hätävaran hätävara on parempi vaihtoehto.
Minulla on 5 s-osuutta, joista yksi on ollut jo parikymmentä vuotta ja osan hommasin vuosi sitten pääoman korkojen vuoksi.
Nyt pitäisi käydä vaihtamassa pari jäsenyyttä pois ja uusia tilalle, jotka maksavat vielä mahdollisesti korkoa.
Ei se rahasto olisi välttämättä huono, mutta käsittääkseni ulosottovelallisella ei saa olla rahastoja.
PoistaAijaa !
PoistaEnpäs tiennytkään. Mitä sellasesta sitten seuraa, jos onkin rahasto? :O
No vouti vie. Samoin käy kaiken muunkin omaisuuden, mitä voi helposti realisoida. Toki eihän kukaan ulosotossa oleva rahojaan Suomessa pidä.
PoistaMiten se siis tapahtuu käytännössä? Mietin, että tiedän erään ulosottovelallisen, jolla menee rahastoon 15e/kk. Siellä on vasta ihan pieni potti, koska vasta aloittanut, mutta ilmeisesti jossain vaiheessa vouti käy myymässä rahaston? Vai ottaa omiin nimiin?
PoistaVai ottaa rahaston verran ylimääräistä palkasta?
Vouti suorittaa ulosmittauksen, ts. ottaa rahaston haltuun ja myy sitten pois.
PoistaGooglettelinkin asiaa ja se tosiaan aukeni, että rahasto on irtainta omaisuutta.
PoistaJokapaikassa puhutaan vain asunto-osakkeista, mutta muussa yhteydessä rahaston kerrottiin olevan irtainta.
Näin sitä oppii uutta.
Ulosottovelallisen kannattaa siis säästää sukanvarteen, jos aikoo säästää?
Onko niin, että tilillä olevat säästöt voi päivänä minä hyvänsä sieltä kadota, vaikka ne olisi siis säästänyt niistä rahoista mitä esimerkiksi palkasta jää suojaosuutta?
Tilille/tileille jätetään 1,5x suojaosuus. Kaikki sen ylittävä voidaan viedä.
PoistaRahaa kannattaa säästää sukanvarteen tai ulkomaiseen pankkiin. EI KOSKAAN suoria rahansiirtoja omalta tilitä vaan kaverin kautta, käteistalletukset Tallinnassa jne. Rahaa saa olla vaikka kuinka paljon ja turha siitä on voudille kertoa. Mutta tosiaan Suomessa sitä ei kannata pitää.
Juuri siksi säästänkin puskuria käteisenä, en halua että se häviää yllättäen
PoistaItselläni s-pankissa tilejä useampia ja pari korttiakin niihin. Voin suositella. Liekö niitä harvoja pankkeja jotka eivät rahasta asiakasta tilinhoito ym. ihmemaksuilla. Lisäksi peruspankkipalveluja voi hoitaa useissa paikoissa klo 20 asti, joten ei tarvi töistä ottaa vapaata. Kerran sai haettua tunnuslukulistan juurikin ilta-aikaan, mikä siinä tilanteessa tuntui tosi mahtavalta että sai asiat hoidettua samana päivänä.
VastaaPoistaTäytynee kypsytellä asiaa. :)
PoistaMinäkään en juuri bonuksiini ole koskenut ja ihan hyvin sinne rahaa kertyy pelkistä ruokaostoksistakin. Mä en oikeastaan muuten käytä S-pankin tiliä paitsi, jos haluan tehdä nettiostoksia jostakin kaupasta, joka ei hyväksy Visa Electronia. Tai jos luottotiedottomana (=luottokortittomana) pitää vaikka garanteerata hotelli. S-pankin Visa Debit -kortti toimii siis "oikean" Visan tavoin ympäri maailman, joten sillä pystyy tekemään ne ostokset, mutä Visa Electronilla ei pysty ja velkaa ei tietty tule, kun on debit-kortti. Tosin kulutusta olen pyrkinyt vähentämään kaikin tavoin, mutta rakas harrastukseni vaatii joskus kv-nettiostosten tekoa.
VastaaPoistaKiitos tuosta tiedosta, että s-pankin visa debit kortilla voi maksaa semmosissa paikoissa mihin luottokortti vaaditaan. En ole tuota aiemmin edes tiennyt. Pitääpä miettiä, toisaalta, hyvin olen pärjännyt pelkällä electronilla ihan koko ikäni.
PoistaUskon kanssa että tuo on ihan mukava säästämisen keino, ei tartte tosissaa tehdä mitöän ja hiluja hiljalleen kasaantuu säästöön. :)