maanantai 5. marraskuuta 2018

Aina voisi tuhlata

Monesti huomaa ajattelevansa, että seuraavana vuodenaikana ei mene niin paljon rahaa. VÄÄRIN! Ainakin mun kohdalla. Aina tulee jotain. Aina voisi tuhlata ja paljon.

Kesällä on lämmintä ja ihanaa ja lomaa ja pitäisi tehdä sitä tätä ja tuota. Ois hireenä tapahtumia ja osaan oli jopa päästävä. Ajatuksena että syksyn tullen meno rauhoittuu ja on aikaa siirtyä niukemmalle linjalle.

Syksy tulee. Paljon synttäreitä. Niiden myötä pari kotimaan reissua. No mutta niistä kun "pääsee" yli niin tuleekin jo joulukuu. Ja joulu. Kummilapsille nyt on ainakin pakko ostaa jotain. Ja äidille, miehelle ja anopille ja ja ja. Rakastan ostaa lahjoja, mutta niin. Pitää olla tarkkana.


No mutta tammikuussahan sitten voi säästää. Öö, nojoo miksei? No koska aina tulee kaikkea. Tammikuussa tulee reissu, joka on sinänsä ilmainen mutta jonne tarvii käyttörahaa. Helmi-toukokuun pitäisi olla helpot, MUTTA ei varmasti tule olemaan koska käyn kuitenkin ainakin kerran siskolla kylässä toisella puolella Suomea. Ja kavereita näkemässä toisen kerran eri puolella Suomea.

Ja sitten on nää kaikki ylimääräiset: auto hajoilee, koti hajoilee, koira hajoilee tai jotain.

Eli mun mielestä on parempi olla huijaamatta itseä ja uskotella että parin kuukauden päästä helpottaa ja pääsee kunnolla säästämään. Koska ei se vaan mene niin. Säästöjen on tapahduttava siinä hetkessä, siinä elämässä mitä just nyt elät. Ja ne säästöt tulee suhteuttaa siihen elämään mitä elät sillä hetkellä. Yllätysmenoille ei toki voi mitään, mutta talous kestää ne helpommin, kun elämä muutoin rullaa tasapainoisesti elellen eteenpäin..


Itsellä on tavoitteena lyhentää ulosottovelkaa keskimäärin 1100e/kk, siis niin että se laina lyhenee sen verran. Tarkistan sen summan 6kk välein eli aina tulee olla se 6600e lyhentynyt laina puolen vuoden välein. Jos rupee näyttää siltä ettei se onnistu, niin teen ylitöitä tai pihistelen jostain.

Mun mielestä on tärkeää tehdä budjetti ja olla siinä itselle rehellinen. Jos on menoja niin niitä on. Jos niitä on liikaa niin on mietittävä mistä on valmis joustamaan vai onko valmis joustamaan. Kumpi on tärkeämpää, eläminen vai pelkkä pihistely. Mun mielestä tasapaino on tärkeää. Voi tehdä kivoja ja arvokkaitakin asioita, kunhan pysyy kohtuudessa ja ei aiheuta hirveää rahapulastressiä. Voi tehdä vaikka yhden huippujutun ailloin tällöin eikä montaa pientä juttua koko ajan. Voi valita. Niinkuin kesällä olisi ollut vähän sitä tätä ja tuota. Olisin halunnut tehdä kaiken. Järki sanoi älä tee kaikkea vaan valikoi. Ja mää valikoin. Tein ne itselle tärkeimmät. Ja arvatkaa mitä, oli hyvä kesä. Vaikka en ihan joka paikkaan höökännytkään. Samalla linjalla pitää yrittää pysyä jokaisena vuodenaikana. Jokaisena valinnan hetkenä. Puntaroida, miettiä sekä tunteella ja järjellä. Olla tarkka rahasta, mutta ei liian tarkka. Olla välillä höveli, kunhan ei liian höveli.

En tiiä saako kukaan näistä mun ajatuksista mitään tolkkua, mutta kaipa se kohtuus on se avainjuttu mitä koetan tässä hakea. Ja se, että sisällyttää sen rahan säästämisen siihen jokapäiväiseen elämään ja niihin jokapäiväisiin valintoihin mitä tekee. Ja kun nauttiitai teke jotain kivaa niin tekee sen hyvillä mielin koska pystyy. :)


6 kommenttia:

  1. Niin hyvin kirjoitettu!!! Samaistun loputtomasti tohon "ensi kuussa helpottaa" -ajattelun itsensä huijaamisen syndroomaan, ja olen kanssa etsinyt siitä ulospääsyä. Pieni helpotus on se, että automatisoi säästämistä, ja maksaa ensin itselle. Kuitenkaan arkea ei voi vetää liian tiukalle, koska kaikkia asioita ei vaan VOI ennakoida, eikä ole edes järkevää. Joskus on saatava tehdä kiva ja hiukan impulsiivinen juttu, vaikka se pienentäisikin kuun säästöastetta.

    Velan maksu tai säästäminen, niin näemmä mekanismit on ihan samoja - hyvin huomaa, että aivot ajattelee omasta kulutuksesta poissa olevaa rahaa hyvin samankaltaisesti, oli syy mikä tahansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kaikkea ei voi ennakoida ja riskien hallinta on aika jees, siihenkin auttaa ettei suunnittele aivan ääritiukaksi budjettia ja ylläpitää puskurirahastoa. :)

      Poista
  2. Ymmärsin hyvinkin mitä tarkoitat ja olen täysin samaa mieltä. Siksi on mielestäni hyvä kerätä puskuria, jotta joka kuussa on rahaa niihin yllättäviin ja "yllättäviin" menoihin.

    On tosiaan väärä tapa ajatella, että jos tässä ja seuraavassa kuussa teen kaikkea, niin sitten sen kolmannen kuukauden istun joka päivä kotona tekemättä mitään. Harvallapa onnistuisi.

    Mutta jos joka kuukausi toteutan pari kivaa juttua ja jätän muut tekemättä, niin joka kuukausi on hyvä ja silti rahaa jää säästöön.

    On toki oma valinta haluaako oikeasti säästää vai ei, mutta liian paljon nojaudutaan niihin "pakollisten" menojen suuruuteen ja selitellään sillä joka kuukausi rahanmenoa.
    Ymmärrän, että auto hajoaa. Mutta harvalla on pakollisia bileiltoja, vaateostoksia, kodinkoneostoksia, uuden puhelimen tarpeita jne. jne. joka ikinen kuukausi.

    Kukaan ei pakota säästämään, mutta jos joka kuukausi käyttää kaikki rahat,niin jossain vaiheessa ei vaan ole rahaa toteuttaa sitä tosi kivaa juttua, mitå olisi mahdollisesti odottanut jo monta kuukautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan näin! Itse tasapainoilen useimmiten säästämisen ja velanmaksun välimaastossa. Monesti viime aikoina mieluummin tullut laitettua se ylimääräinen mieluummin velanmaksuun kuin puskuriin, mutta auton korjuiden myötä on pakko ehkä keskittyä säästyneiden rahojen laittamisen painottumista hieman enemmän puskurin puolelle.

      Poista
  3. Äkkiä niistä tarpeista syntyy velkaniko kun kaikki ostetaan luotolla kun ne tulee yllätyksenä.nämö ylimääräiset menot pitäisi suhteuttaa omiin tuloihin: jos tienaa 1800-2000 euroa kk niin onko 50 e merkityksellinen summa? Ylimääräisenä ostoksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luojan kiitos en saa itse velkaa vielä piiiitkään aikaan. Mutta just noin se on. Jokainen ostos on merkityksellinen. Joka ikinen. Mutta sitten pitää miettiä se elämän laatu ja puntaroida myös siltä kantilta. Jos haluaisin elää aivan minimitiuikilla niin onnistuisin uo-velan pois maksamisesa varmaan 1/4 osan nopeammin mitä tällä taktiikalla että haluan kuitenkin elääkin hyvää arkea ja joskus juhlaakin tässä samalla.

      Poista

Suositut tekstit