Laitoin viime vuoden syyskuussa aivan valtavan paperinivaskan menemään velkaneuvontaan. Liitteitä piti laittaa ainakin omista ja miehen palkkakuiteista, useamman vuoden verotodistuksista, vuokrasopparista, autopaikan vuokrasta, puhelin- ja nettilaskuista sekä selvitys työmatkakuluista ja mitähän kaikkea muuta, en edes muista... Kuitenkin se vaati noin viikon rumban ja lappujen keräämisen ja papereiden kopioimistalkoot.
Kuitenkin, kaiken tuon työn jälkeen oon iloisesti unohtanut koko asian. Koska kahdeksaan kuukauteen sieltä ei ole kuulunut mitään, nada. Sinne se on sitten jäänyt unholaan. KUNNES tänään, juuri äskön sain postia.
Hyi mikä kokemus kun Lindorffin kirje tippui postiluukusta. Ajattelin että ei hemmetti, nyt tulee vuosien jälkeen joku muistutus jostain lainasta joka ei ole ulosotossa ja on menossa sinne tai jotain muuta hirveää katastrofia. Kun ei enää ole tarvinnut (onneksi) perintäkirjeiden tulvimista postiluukusta katsella niin yäääk mitkä tunteet ja kylmänhien tuo saikaan aikaiseksi.
Mutta ei, VELKANEUVONTA oli tilannut Lindorffilta todistuksen saatavista heille ja pyytänyt laittamaan kopion myös minulle. Saatava on se sama mikä on jo ulosotossa. Sitten on seuraavanlaista tekstiä velkajärjestelyyn liittyen:
"Lindorff valvoo velan velkajärjestelyssä"
"Otattehan velka järjestely asioissa yhteyttä osoitteeseen..."
"Varaamme tarvittaessa tilaisuuden velkajärjestelylaissa mainituin edellytyksin päivittää saldot velka järjestelyn aloittamispäivälle"
Mä en tiedä yhtään mitä täällä tapahtuu. :D Meinaakohan ne velkaneuvonnassa hakea mulle velkajärjestelyä. Jos niin mitä jos en halua sitä. En oikein tiedä miten se toimii koko homma. Mielenkiintoista.
Kuitenkin tämmösen lappusen yllättävä ilmaantuminen kielii siitä että jotain ne nyt on alkanut mun velkojen suhteen tehdä. Ainakin selvittää/kartoittaa tilannetta mikä tuntuu mukavalta. Uskoakseni lappusia tulee lisää muilta velkojilta myös. Jospa tuonne velkaneuvontaan pääsis kohta käymään ja kartoittamaan eri vaihtoehtoja. Päivitän tilannetta blogiin lisää jahka jotain selviää. :)
Entisen ulosottovelallisen raha- ja fiilistelypäiväkirja, tavoitteena normaali elämä ja säästöjen kerryttäminen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Blogin kommenteissa toistuu monesti samankaltaisia kysymyksiä. Tässä yleisimpiin vastauksia. Ihan omalta kokemuspohjalta ja saa kirjata jos ...
-
Tekstiä muokattu 1.10.2018! Olin ymmärtänyt ja tulkinnut taulukkomaksut väärin, eli taulukkomaksut menevät lyhennetyn summan mukaan, eivät v...
-
Seuraan kuukausittain mun tilien, sijoitusten ja lainojen tilannetta sekä sitä kautta nettovarallisuutta. Suluissa euromääräinen muutos he...
Jännää!
VastaaPoistapari tuttua on ollut velkajärjestelmässä ja mikäli oikein olen ymmärtänyt (aina on vaara etten ole.. tai sitten se on tapauskohtaista) kun on (keskimäärin) viisi vuotta tai muun sovitun ajan noudattanut säntillisesti maksusuunnitelmaa, saa loput velat anteeksi. Ymmärtääkseni myös nuo älyttömät uv:n maksutaulukot häviäisivät ja ratkaisu tulisi halvemmaksi.
Mutta kun katselin sun maksuvauhtiasi, niin näyttää siltä, että saat maksettua velat ihan itsekin noin 2-3 vuodessa...
Hmm.
Jään jännäämään mitä sieltä sanotaan!
Joo halvemmaksi se ehkäpä tulisi, mutta en halua aikaa ainakaan pidentää. Katsotaan. Jännä nähdä milloin sinne pääsee nyt sitten käymään.
PoistaSuosittelen ehdottomasti velkajärjestelyä. Siihen pääsyä on helpotettu viime vuosina runsaasti. Siinä joitakin vuosia ja nollaat pelipöydän!
VastaaPoistaKatsotaan mitä ne tuolla tuumaa sitten kun sinne saakka pääsen. :)
PoistaHei. En halua olla ikävä, mutta velkajärjestelyyn hakeutuminen ja etenkään järjestelyn saaminen käräjäoikeudesta ei ole mikään läpihuutojuttu. Velkajärjestely on se vihoviimeinen keino selviytyä veloista ja valitettavasti sen myöntää käräjäoikeus ja velkojat monesti vastustavat järjestelyn myöntöä, koska sen myöntämisen myötä velkojat saavat murto-osan veloista maksuun.
VastaaPoistaVelkaneuvontaa ja -järjestelyjä on todella monenlaista. Virallinen velkajärjestely on vihoviimeinen keino. Velkaneuvoja saattaa ehdottaa esimerkiksi Takuu-Säätiön takauksen hakemista (jos velkaa on enintään 34 tuhatta) tai vapaaehtoista velkajärjestelyä kaikille velkojille ilman käräjäoikeuden "siunausta". Vaihtoehtoja on todella paljon.
Itse toivon ainoastaan että saan velkaneuvonnasta jtn vaihtoehtoja/vinkkejä näiden lainojen hoitoon. Motivaatio kuitenkin korkealla, maksaa joko uo:n kautta tai inhimillisin ehdoin takuusäätiön kautta tai vastaavaa. Mukava saada ulkopuolisen ammattilaisen näkemys tästä velkatilanteesta joka tapauksessa. Oli lainanmaksutie mikä hyvänsä. :)
PoistaEhdottomasti olen samaa mieltä, että ulkopuolinen näkemys on aina hyvä asia ja tuo perspektiiviä asioihin. :-) Enkä todellakaan halua masentaa, vaan nimenomaan vain tuoda ilmi sen ettei se virallinen velkajärjestely ole läpihuutojuttu vaan ajallisesti ja henkisesti pitkähkö prosessi.
VastaaPoistaEi varmasti ole ja itselle pääasia on saada velat maksettua mahdollisimman pian. Ymmärtääkseni velkajörjestelyyn pääsy vie puolisen vuotta ja kesto on 3-5 vuotta. Tuossa ajassa haluan olla jo velaton. ;) Tyylillä millä vain. :)
PoistaEnkä mää masennu. :) Kiva kun työt näkökulmia ilmi. Samanmoisessa käsityksessä ollaan tuon velkajärjestelyn suhteen.
PoistaHei,
VastaaPoistaItse menisin nykyisellä systeemillä siihen asti, että Takuusäätiöstä irtoaisi järjestelylainatakaus. Hakemushan kannattaa tehdä mahdollisimman pian niin selviää, millä ehdoilla saisit. Mahdollisuudet ovat hyvät, kun on osoittanut hoitavansa velkojaan, ei ota uutta velkaa ja on tulot, millä maksaa. Tuollaisen järjestelylainan avulla velkapääoma pienenisi vielä vauhdikkaammin, kun kovat kulut ja korot jäisivät pois! (Ulosotto ei ole este takauksen saamiseen, jos muut ehdot täyttyvät.)
Juu tuo on sinänsä tuttu tuo takuusäätiön lainajuttu. Ulosotossa 7% korko ja takuusäätiön lainassa 4%. 34 000€ on korkein summa minkä takuusäätiö takaisi ja sillä lainamäärällä säästäisin 85€ kuukaudessa. En vaan ole varma onko takuusäätiön ehdot sen mukaiset että se kannattaa, kun kuussa käyttörahaa jäisi vain 400€ josta pitää hoitaa sitten myös yllättävät menot. Ainakin pitäisi säästää puskuriin sitä ennen reilummin. Ulosotossa sen suhteen "vapaampaa" kun menee vain se kolmasosa eikä kaikkea liikenevää. Mene ja tiedä, kylläpä ne osaa siellä velkaneuvonnassa mulle selventää ja laskea sitten kun sinne pääsee.
PoistaKannattaa juu selvittää kaikilta osin ja tarkkaan. Aika tiukalla toi takuusäätiö vetää velat nurin, ja eläminen voi olla hiukan niin ja näin. Toisaalta sun tuloilla ne velat kyllä sulais pikana, mut voi olla pitkiä kuukausia elää kädestä suuhun? Mut jään oottelee mielenkiinnolla millasii laskelmia ne sulle tarjoo ;)
VastaaPoistaSamaa mietin että en kyllä montaa vuotta pysty äärirajoilla elämään, pystyisi jos ei ikään sattuisi mitään yllättävää mutta aina sattuu. Innolla jo ootan että pääsee pohtimaan. Yks vaihtoehto mitä oon pyöritelly on mennä takuusäätiön lainahommiin mahdollisesti mukaan kun velkamäärä jossain 20 000€:n huiteilla. Silloin sinnittelyvaihe jäisi lyhyemmäksi. Aika näyttää :)
PoistaEdellisellä poikaystävälläni oli aika paljon velkaa ja niitä perintäkirjeitä tuli kyllä vähän väliä postiluukusta. En tiedä nykyisin kuinka hänellä menee, toivottavasti hyvin. Aika pitkään mennyt, ennen kuin kirje sinulle tullut. https://www.laatuperinta.fi/oikeudellinen-perinta
VastaaPoistaJoo kesti kyllä kauan, onneksi nyt on mennyt usea vuosi jo siitä, kun printäkirjeiden tulo loppui ja kaikki velat opintolainaa lukuunottamatta on ulosotossa niin rullaa velka asiat eteenpäin.
PoistaToivottavasti tosiaan entisellä poikaystävälläsi menee nykyään paremmin. Se oli tosi tuskasta aikaa kun perintäkirjeitä tippui ja tiesi, ettei niitä ole varaa maksaa..