perjantai 25. syyskuuta 2020

Kisaväsymys

Oon jotenkin tosi väsynyt. Varmaan syksy sen tekee. Pitäisi ostaa d-vitamiinia ja alka popsimaan sitä. Oon viimeisen päälle kesäihminen ja tuntuu että energiataso vaan vähenee ja vähenee mitä pimeämmiksi illat käyvät.

Mullon jotenkin myös semmonen aivan totaalinen väsymys raha-asioihin. Vähän semmoinen hälläväliä -asenne koko rahan käytön seurantaa ja jatkuvaa laskemista kohtaan. Makselen kyllä ulosottoon ylimääräisiä suorituksia ensi kuussakin. Mutta joka tapauksessa mieli on vähän sitä mieltä että aivan sama vaikken maksaisikaan. Loppuuhan se ulosotto muutenkin kohta. Ei se ole kuukauden parin päälle. 

En vaan jaksa ajatella, en laskea ja pyöritellä velkoja ja summia ja hahmotella että mitä tiukemmin elän, sitä nopeammin se on maksettu. En vaan jaksa. 

Aion ens kuussa maksaa varmasti kaksi ylimääräistä suoritusta. Mutta vuoden alussa asetin tavoitteeksi tälle syksylle maksaa kolme ylimääräistä suoritusta. Oon nyt sitä mieltä että ei. Ei mun tarvitse, en halua. Haluan käydä kaupassa, ostaa vichyä ja vaikka pompuloita tai jotain muuta hömppää jos tekee mieli. En jaksa olla enää niin ankara ja tarkka itselle. Koen sen vaan totaalisen turhaksi.

En oo yhtää tässä kuussa seurannut päiväbudjettia. Yleensä saan käyttää kuukauden päivinä n. 13e/pvä. Keskimäärin siis. Ja yleensä elän tosi tiukasti siinä, että varsinkin palkkapäivän jälkeisinä päivinä en vaan osta mitään ja nostan tuota päiväsummaa ylöspäin sitä kautta.

Nyt kun tätä kirjoitan ni laskin sen päiväbudjetin. 10 päivän tauon jälkeen. Ja TADAA, eipä oo tapahtunut mitään sillä saralla. Se on pysynyt kurissa ihan ilman päivittäistä laskemista ja stressaamistakin.

Mun pitää antaa itselle nyt vähän armoa. 

Oon tietyllä tasolla jopa rangaissut itseä koko tästä ulosotosta. Elänyt koko ulosoton ajan tosi tarkasti ja tiukasti. Totta kai se on hyvä hahmottaa rahankäyttöä ja budjetoida ja säästää ja maksella ylimääräisiä suorituksia. Mutta se, että vetää tämmösiä kierroksia tästö asiasta että joka päivä laskee ja pyörittelee niin sille näyttää nyt tulleen ainakin hetkellinen stoppi. 

Ei tarvitse silti säikähtää. Aion budjetoida, aion säästää, aion maksaa ylimääräisiä suorituksia. Mutta aion jättää itselleni vähän löysää rahaa budjettiin. Aion olla stressaamatta siitä päättyykö ulosotto helmikuussa vai maaliskuussa vai huhtikuussa. Joka tapauksessa se on kohta ohi, oon ajatellut tän niinkin, että hyvä vähä jo henkisesti valmistautua siihen, että se loppuu. Ja antaa muille ajatuksille jo nyt hieman enemmän tilaa.

Ihmettelen, että näin voimakas väsymys tähän asiaan ilmeni nyt, näin lähellä loppumista. Mutta toisaalta hyvä, koska nyt on ns varaakin vähän relata.

Voi olla että mun mieli muuttuu tässä vielä ennen ensi kuun palkkapäivää. Ja sit vaan tungen kaiken liikenevän ulosottoon. Mutta just nyt ei ei ei ei ei.

Vapaaviikonlopun viettoon ja roskiin koko ulosottostressi!

18 kommenttia:

  1. Tsemppiä syksyyn! Vahva D-vitamiini auttaa jaksamiseen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, käväisinkin apteekissa ostamassa monivitamiinia jossa 10ug d-vitamiinia. :)

      Poista
  2. Sä oot tehnyt niin mielettömän työn tuon urakan kanssa, että saat kyllä ihan hyvällä omalla tunnolla ottaa vähän rennommin! Mitä väliä loppupeleissä sillä yhdellä tai kahdella kuukaudella ihmisen elämässä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, en oo laskenut kuinka paljon oon ylimääräisillä suorituksilla tätä ulosoton loppumista nopeuttanut mutta useamman kuukauden verran varmalla. Nyt vähä himmaan ja etenkin ajatuksen tasolla suon itselleni löysää.

      Poista
  3. Oot kyllä tehnyt ihan mielettömän upean työn tuon ulosoton kanssa! Ihailen sua! Oon funtsinut asian niin, että vaikka elämässä tulevat vaikeudet tuntuvat kauheita, niillä täytyy olla kuitenkin jokin tärkeä merkitys.Kyllähän sen huomaa, että ne ihmiset jotka ovat kohdanneet vaikeuksia, jotka ovat joutuneet taistelemaan ovat monesti inhimillisempiä ja jotenkin aidompia ja syvempiä kuin ihmiset, jotka eivät ole vaikeuksia kokeneet.Ei tietenkään aina näin, mutta useimmiten.Ja vaikka ihminen ei millään tietenkään ottaisi itselleen vaikeuksia, kyllä ne harjaannuttaa ja koulii ihmistä Ja se harjaantuminen saattaa olla kullan arvoinen juttu jatkossa.Kaikkea parasta sulle!Ja osta ihmeessä se Vichy ja vaikka ne pompulatkin!

    VastaaPoista
  4. Kyllä tuossa vaiheessa jo saakin väsyttää ja *tuttaa välillä. Varsinkin jos et ole missään vaiheessa antanut itselle lupaa olla ajattelematta asiaa. Ei kukaan jaksa tehdä yhtä ja samaa 24/7 loputtomiin. Tsemppiä loppusuoralle! Ei se tosiaankaan ole kuukauden päälle.

    VastaaPoista
  5. Tekstisi oli kuin omasta suusta koskien tuota itseruoskinta osuutta. Nyt vaan otat rennommin ja höllennät sitä sisäistä kuria jo hiukan. Oot hoitanut asiat niin valtavan hyvin!

    Laskeskelin muuten juuri, että sun ei taulukkomaksujen takia oikeastaan kannata enää tehdä ylimääräisiä suorituksia. Esim 165 euron summa jonka maksaisit huomenna, kasvaisi korkoa 3cnt pv eli n. 4,89€ maaliskuun loppuun mennessä. Taulukkomaksu on 12 euroa, joten häviät 7,11€ jokaisessa ylimääräisessä lyhennyksessä, koska velkasumma on jo niin pieni ja ennakoitu takaisinmaksuaika niin lähellä pelkillä palkan ulosotoilla. Eli sulla on todellakin varaa jo ostaa sitä Vissyä.:)

    Niille jotka haluavat muuten laskeskella korkoja niin laskukaava koron laskentaan on helppo:

    velkasumma x päivien määrä × korkoprosentti ÷ 36000

    Ja tosiaan ulosoton korko on 7% + Suomen pankin viitekorko joka on ollut 0% jo muutaman vuoden, jotenka uo velka kasvaa korkoa nyt sen 7% verran.

    Lisäksi ulosotossa kertynyt korko ei muistaakseni kasva enää korkoa, joten jos haluaa laskea tarkemman korkokertymän, tulee ulosotto-tulosteesta laskea korollisen velkapääoman osuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja laskennoista. Mulla on vaan ollut ja on ehkä vähä vieläkin sellainen mentaliteetti että pitäis jo olla maksettu tuo. :D Mutta katsotaan kuukausi ja hetki kerrallaan, miten milloinkin makselen. Kaikkien ihanien kommenttien ansiosta varmaan höllään nyt tahtia hieman..

      Poista
    2. Haluaisin huomauttaa, että ulosoton korko riippuu paljon siitä, milloin tuomio velasta on annettu. Itselläni esimerkiksi ulosottoon vuonna 2010 mennyt Finnveran Velka kasvaa korkoa 16% + viitekorko. Tälläkin hetkellä saatavan ollessa reilu 5000, kasvaa se kuukausittain lähes 70€ korkoa...

      Poista
  6. Syksy on kyllä niin väsyttävää aikaa, pimeää kohti mennään koko ajan. Samaa kisaväsymystä on täälläkin havaittavissa. Mun UO on loppumassa helmikuussa, ellei mitään tosi kamalaa tapahdu. Mä en ole blogia pitänyt omasta reilu 2v matkastani, Exceliä ja laskelmia pyöritellyt sitäkin enemmän. Nyt on alkanut koko Excel ja talouden seuranta tympimään. Heinäkuussa mulla oli eräänlainen taitekohta, silloin mun ulosottoon syytämä rahamäärä oli sama kuin velkojen alkuperäinen pääoma (reilu 34k). Kaikkilla uo-maksuilla sen jälkeen maksellaan nyt sitten korkoja ja muita kuluja (reilu 14k). Kyllä tympii, ei pitäisi ajatella näitä ollenkaan.

    Mutta, tsemppiä kovasti sulle viimeisiin kuukausiin. Olen sun blogia käynyt lukemassa säännöllisesti, ja salaa taustalla ihallut sun päättäväistä toimintaa ja matkaa uo:ssa. Ehkä sun on hyväkin alkaa jo pikkaisen relaamaan. Vaikka jättää ylimääräisistä suorituksista toinen jo pois, niin ei tule ihan shokkina ensimmäinen itselle kokonaan tuleva palkka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kiitos. Ja mahtavaa että löytyi sieltä samanlaista matkaa tekevä ja haussua huomata että samoja fiiliksiä aika yhtä aikaa käydään läpi. Lohduttaa siihen, että tää on eräänlainen prosessi ja matka johon varmaan tietyllä lailla kuuluu kaikki tunteet käydä läpi, hullusta laskemisesta jopa täydelliseen välinpitämättömyyteen ja ketutukseen. :D Tsemppiä sullekin viime metreille!

      Poista
  7. Oot ihan huippu!! Toistan samaa kuin muutkin:ei ole ihme että väsyttää ja se on ymmärrettävää. Saat jo vähän relata :)
    Tuossa kun ylläoleva kommentoija oli laskenut ettei lisäsuoritukset enää oikein kannata, niin tuli mieleen voisitko jo jemmata rahaa vähän säästöön enemmän?
    Muistelen, että 1000€ saa olla joten ehkä sen 165€ voisi laittaa säästöön jollain tavalla? Ottaa edes käteisenä ja korvamerkitä johonkin tiettyyn tarkoitukseen?
    Lempeää syksyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, laitetaan harkintaan ❤

      Poista
    2. Minusta tämä on kyllä hyvä ajatus oikeasti!
      Siinä vaiheessa kun sitten on ulosotto ohi - olisikin valmiina jo kunnon puskuri ja tilanne, jossa pääsisi eteenpäin ilman, että nollasta taas aloittaa.
      Se on kuitenkin tälläisen ponnistuksen jälkeen oma ponnistuksensa lähteä säästämään.

      Eli kannattaa harkita, että jo tosiaan säästää reippaammin vaikka sitten käteisenä, jos ei tilille, jotta ulosoton loppuessa on velat nollilla ja samalla sitten puskuri hyvässä kunnossa.

      Minusta ainakin tuntuisi omalla kohdalla se paljon jotenkin palkitsevammalta. :)

      Poista
  8. Olet tehnyt ihan uskomattoman työn velkojesi lyhentämisessä. Ihailen todella sinun päättäväisyyttä ja määrätietoisuutta! Kaiken puurtamisen ja numeroiden pyörittelyn jälkeen on ymmärrettävää, että iskee kisaväsymys ja on todellakin ok ottaa aikalisä ja hengähtää. Kohta kaikki on ohi ja olet oman kukkarosi herra!
    Olen seurannut sun blogia jo pitkään. Itsestäni sen verran, että itselläni ei ole koskaan ollut muuta kuin asuntolaina ja opintolaina, ja oikeastaan sinun ja monien muiden talousblogien ansiosta ei tulisi mieleenikään edes ottaa, vaan olen aloittanut puskurin kerryttämisen ja säästämisen. Tuhlata kyllä osaan, siinä olen aina ollut liiankin hyvä, mutta nyt on aika kääntää omakin kelkka, ennenkuin tilanne pahenee.

    VastaaPoista
  9. Liityn tänne vielä joukon jatkoksi sanomaan, että mieletöntä työtä olet tehnyt!
    Nyt on oikeasti tullut aika opetella ajattelemaan sitten jo sillä tavalla miten ajattelee henkilö, joka ei ole ulosotossa.

    Omakohtainen kokemus on, että siinä on omat "ongelmansa", jos tavoite ei ole niin selkeä.
    Tässä suunta ja tavoite on selkeä ja helposti mitattavissa - eli lainat nolliin.
    Mut sitten ainakin itse koen sen jälkeen olevan vaikeampi jotenkin kohdistaa, kun vaihtoehtoja on enemmän mihin rahaansa laittaa.

    Tsemppiä sinulle ja muista antaa armoa itsellesi :)

    VastaaPoista

Suositut tekstit