keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Gothian velkaa pienemmäksi

Jeeeee! Mahtavaa, mieheni liitto käsitteli hakemuksen nopeaa ja sujuvasti. Eilen oli tullut päätös ja rahat hälle.

Niinpä uskalsin tehdä huhtikuun toisen ylimääräisen 165 euron suorituksen nyt vähän myöhässä. Osoitin sen pienimpään ulosottovelkaani eli Gothiaan. Olin siis varannut tuon 165 euroa eri tilille ylimäätäistä ulosottomaksua varten tai sit vaihtoehtoisesti hätävaraksi miehelleni, jos miehen säästöt olisi ehtineet loppua.

Mun mielestä on uskomatonta, että oon kehittynyt raha-asioissani näin järkeväksi ulosoton aikana. Mulla on puskuri ja lisäksi oisin ehtiny alkaa keräämään miehellekin puskuria. Pitkä matka on tultu alkuajoista tähän pisteeseen. Tähän vielä semmonen sivuhuomautus, että miehellänikin on parin tonnin puskuri, ettei hänkää ihan hunningolla ole. :D Pelkäsin vain, että liiton rahojen saaminen ois vieny tyyliin 6kk.

Gothian velkaa on jäljellä enää 82 euroa tuo suoritus huomioiden.

Gothian velka kannattaa maksaa joka tapauksessa pois kahdessa osassa, sillä nyt taulukkomaksuja menee 12e + jos/kun lyhennän tuon 81e pois niin menee toiset 12e. Jos olisin maksanut koko summan pois kerralla niin olisi mennyt 27e
taulukkomaksuja eli näin toimien säästän hurjat 3e! Jee! :D

Katson ensi palkasta ensin miten ulosotto lyhentelee:

1. Jos uo maksaisi Gothian velan loppusumman tuolta roikkumasta, niin voisin tehdä 2x165e lyhennykset toisiin velkoihin. Ja saada 12 euron taulukkomaksulla enemmän lyhentymään jotain toista velkaa. Joka tapauksessa haluan Gothian ihan motivaation vuoksi pois tuolta nyt tässä kuussa. Se on nii huippufiilis ku velkojen kappalemäärä laskee.

2. Jos uo ei maksa ensi palkan lyhennyksistä Gothian velkaa pois, niin maksan sen itse. Sitten maksan yhteen velkaan 165e ylimääräistä ja poistan ulosoton ulkopuolelta Pra Suomen velan kokonaan maksamalla siitä jäljellä olevat 200e. Sit mulla ois jopa 2 velkaa vähemmän maksettavana!

Molemmat vaihtoehdot on hyviä. Toisessa saisin enemmän velkaa pois yhdellä 12e taulukkomaksulla ja toisessa saisin kaks velkaa pois kokonaan. Nyt vaa enää jännitämään mitä ulosotto aikoo tehdä ens palkan uo-maksuista, joita tulee muuten aika paljon, koska kesälomarahat ovat palkassa mukana!

5 kommenttia:

  1. Jee, hyvin menee siis! Tätä blogia on kiva seurata kun voi iloita sun onnistumisista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hyvin menee, velka lyhenee ja elämä on muutoinki paikoitellen aika jees!

      Poista
    2. Samaa mieltä, on aina ilo tulla lukemaan kirjoituksiasi :)

      Poista

Suositut tekstit