sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Tulevaisuus

Jotenkin on hurjaa ajatella että kohta mulla ei ole enää ulosottovelkaa. Kohta kaikki raha mitä saan jää mulle itselle. Tai ainakin melkein. Opintolainaa vielä on, mutta sitten ei ole muita lainoja. Ainakaan hetkeen.

Mulla on semmonen suunnitelma, etten koskaan enää ikinä ota mitään muuta lainaa kuin toivottavasti asuntolainaa joskus. En aio ikinä hommata luottokorttia. Olen kohta 5v ollut luottotiedottomana niin olen huomannut että pärjään tosi hyvin ilman sitä. Ja kyllä, olen matkustellut joka vuosi. Itse asiassa tämä vuosi vaikuttaa koronan vuoksi olevan ainut vuoteni luottotiedottomana kun en tule reissaamaan.

Autolaina on mun mielestä huono sijoitus. Autoon pitää säästää etukäteen ja ostaa sen hintanen auto mikä on varaa sillä hetkellä ostaa. Sama pätee aivan kaikkiin hankintoihin sohvasta lähtien. Meidän sohvan pohja on ollut murtuneena vikat pari vuotta. Joten uusi tai käytetty sohva olis kiva. Olen etsinyt sohvaa torista about vuoden verran, joskus aktiivisesti, toisinaan laiskasti. Turhaa sitä hätäillä.

Mun elämä tulee toivottavasti täyttymään ihan muilla kuin raha-asioilla tämän ulosoton jälkeen. Toiveissa on nimittäin vuosia ollut oma lapsi. Olen laskeskellut ja pohtinut ja taas laskeskellut milloin voitaisiin alkaa yrittämään lasta. Ja tullut siihen tulokseen että ehkä joskus joulukuussa. Silloin mulle jäisi ennen äitiyslomaa muutama kuukausi aikaa siirtää rahaa puskuriin, olettaen että lapsi saisi alkunsa nopeasti (mikä ei todellakaan ole itsestään selvyys). Ja olettaen että pystyisin töissä olemaan jonnekkin lähelle äitiysloman virallista alkuaikaa.

Se on pakko myöntää, että malttamattomuus lisääntyy velan pienentyessä. Lapsen saaminen on mun suurin motivaatio ollut maksaa velat mahdollisimman nopeasti pois. Toivon tosi kovasti, että sen saaminen onnistuisi. Ja pelkään että se ei onnistu.

Budjetointi, säästäminen ja etenkin tulevaisuudessa myös sijoittaminen tulee jäämään pysyväksi osaksi mun elämää. Olen oppinut hirveästi rahasta ja rahankäytöstä ja etenkin puskurin tärkeydestä tällä mun ulosottomatkalla. Ja aion niitä oppeja noudattaa jatkossakin.

Toivon että kulutus pysyy ruodussa ulosoton jälkeenkin, enkä lähde hurjastelemaan kun rahaa jääkin about 1000e kuukaudessa enemmän käteen. Se on käsittämättömän iso summa rahaa.

Aion myös pitää blogia jatkossakin. Seurata lukuja ja tavoitteiden täyttymistä. Aion kehittää itselle aivan uudenlaisia taloudellisia tavoitteita ulosoton jälkeen. Toki jos se lapsi joskus syntyy niin sehän vähä hidastaa säästämisen ja sijoittamisen tahtia, mutta se ei saa estää sitä kokonaan.

Tämmönen sekava poukkoileva teksti siitä, mitä ajatuksia ulosoton loppuminen mussa just nyt herättää.

8 kommenttia:

  1. Vau! Oot ihan mieletön ja mieletön summa tosiaan jää käteen kuussa lainojen jälkeen!

    Mä oon ajatellut ihan samaa, että luottokorttia pyrin olemaan käyttämättä tulevaisuudessa kun minullekin jää pelkkä opintolaina. Se olisi kyllä hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootan innolla että saan maksaa vaan opintolainaa pois! :)

      Poista
  2. Jos matkustelet paljon, miksi ihmeessä et ottaisi luottokorttia lentoja varten?

    Luotto-ominaisuudella maksettaessa saa parhaan suojan sen varalle, että lento peruuntuu tai lentoyhtiö menee konkurssiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti saakin, mutta ehkä siitä on vaan tullu itselle semmonen periaatteellinen kysymys kun ilmankin pärjää. Toki sen voisi maksaa heti aina pois. Toisaalta peruutusturvan voi ostaa myös matkaa varatessa erikseen ainakin sairastumisen varalta eikä se ole kovin kalliskaan.

      Poista
  3. Blogiasi on tosi kiinnostavaa ja inspiroivaa lukea - kiitos siitä, ja kiva kuulla että aiot myös jatkaa sen pitämistä! Ja mahtavaa että pystyt nyt jo suunnittelemaan ulosoton jälkeistä elämää. Onnea tulevaan ja mahdolliseen perheen perustamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on niin mieltä lämmittävää lukea positiivista palutetta siitä, että jotkut ihan oikeasti seuraa mun matkaa. :)

      Poista
  4. Hyvin näyttää sulla etenevän lyhentely. Sitten kun olet maksanut ulosoton, voit säästää tuon 1000 € kuussa omaa asuntoa varten. Ja kun otat asuntolainaa, lyhentää sitä 1000 € kuussa. Riippuen siitä, missä päin Suomea asut ja miten leveästi, sulla menee sitten semmonen 8-20 vuotta vielä ennen kuin sulla olisi OIKEESTI varaa hassata tonni kuussa elintason kohottamiseen kuluttamalla. Tietysti oma koti on elintason kohottamista. Ja toki toivon, että saatte lapsen tai useampia, joten siinä ne rahat sitten mukavasti kuluukin lasten vaatteisiin, leluihin, ruokaan, hoitokuluihin, vakuutuksiin, elektroniikkaan ja harrastuksiin. Lomamatkoistakin tulee hiukan kalliimpia kun lapset ovat mukana. :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja. :) Ootan niin kovin että pääsisin kunnolla säästämään.

      Poista

Suositut tekstit