lauantai 9. tammikuuta 2021

Vuoden 2021 tavoitteet

1. Ulosottovelka maksettu 1/2021!

Onnistuu! :)



2. Puskuri 3000e

&

3. Sijoituksiin 3000e

&

4. ASP 6000e

Nämä tavoitteet pohjautuvat suoraan tulevaisuuden budjettimalliini, jossa tietty prosenttiosuus menee näihin. Eli 10% puskuriin ja sijoituksiin sekä 20% ASP-tille (jonka tosin saan avata vasta heinäkuussa, kun luottotiedot ovat puhdistuneet). 


Jätin tähän tavoitteeseen helmikuun verran löysiä. Koska helmikuussa aion vihdoin kotiuttaa meille sohvan. Eihän uudesta ole kuin pari vuotta haaveiltukaan. :D Ja hyvä se on muutenkin jättää hieman pelivaraa, kivempi sitten jos tavoitteet täyttyvät tai pääsee lähelle, entä sitten että jäisi hirveästi vajaaksi. Mun mielestä euromääräisten tavoitteiden on hyvä yrittää olla mahdollisimman realistisia. 


Oishan se huikeaa, jos mulla ois vuoden päästä säästössä eri paikoissa yhteensä 12 000 euroa. Jotenkin se tuntuu jopa epärealistiselta siltikin. Vaikka 2020 vuonna maksoin ulosottoon yli 17 tuhatta euroa. Silti tän tavoitteen täyttyminen jännittää kovasti! Aika näyttää! :)



5. Maltillinen tiedostava kulutus

En aseta itselleni mitään tavoitesummaa, jolla saan ostaa tavaroita. Haluan opetella kuluttamaan ilman huonoa omaatuntoa. Käyttää rahaa asioihin mitä haluan ostaa. Haluaisin tehdä pitkäikäisiä ostoja. Haluan edelleen hyödyntää kirpputoreja, mutta voin myös ostaa uuden ja kalliimmankin tuotteen. Haluan säästää rahaa etukäteen tulevia hankintoja varten niin kuin tähänkin saakka.



6. Lapsi 💓

Tää on se syy, miksi kiirehdin ulosoton loppumista niin kovasti. Halusin velat pois, että annan itselleni luvan lähtä yrittämään tätä haavetta. Täähän on tietenkin sellainen tavoite joka saattaa saada nuo kohdat 2-4 jäämään alakanttiin tavoitteista, mutta se olisi sen arvoista se. Toivotaan että tämä toteutuisi mahdollisimman pian. 

13 kommenttia:

  1. Tsemppiä tavoitteisiin, toivotaan että tää yhtä yhtä helposti toteutettava lista kuin sun aikaisemmat tavoitteet <3 Kohta 6 on siitä ikävä, että elämä heittää siihen joskus kierrepalloja, mutta useimmilla onneksi kaikki menee hyvin ja helposti. Säästöt kovasti auttaa myös vauvatoiveen kaikissa vaiheissa, eli niihin kannattaa kyllä panostaa! Meidän vauva täyttää just 10kk, äitiysloma on loppu, ja pahalta tuntuis jos ei olis taloudellisesti mahdollista jäädä vielä kotiin hoitamaan lasta, niin pieni hän vielä on. Vauvan alulle saamiseen taidettiin käyttää lopulta n. 2000 euroa, mikä on hedelmöityshoitojen puolella aika kärpäsen kakka, niin kalliiksi ne voi käydä -_-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, toivotaan ja katsotaan rauhassa miten kohdan 6 käy. Ja siihenhän tosiaankin saa kätevästi säästöjä käytettyä 😄

      Poista
  2. Hienot tavoitteet! Ja O N N E A hirmuisesti ulosottovelkojen maksusta!! Uskomaton suoritus. Uskon, että näiden vuosien jälkeen kaikki taloudelliset tavoitteet ovat sulla tosiaankin mahdollisia, jos ei ole kiinni susta riippumattomista asioista.

    Ja onnea myös vauvahaaveen kanssa, toivottavasti tärppää pian :)

    -Neiti Nuukailija

    VastaaPoista
  3. Hei, tavoitteet vaikuttaa hyviltä ja myös päämäärä! Onnittelut myös hyvistä saautuksista! <3

    VastaaPoista
  4. Hyvältä kuulostaa sun tavoitteet! :) Tuota en tiennytkään, ettei ASP-tiliä saa avata ennen kuin luottotiedot on palautuneet... Mutta onneksi säästämisen sitä varten voi toki aloittaa jo etukäteen! Onnea tavoitteisiin ja etenkin tuohon 6. kohtaan! <3

    VastaaPoista
  5. Apua, minun pääsi pieni itku! Niin onnellinen puolestasi <3 Olet paiskinut supermäärätietoisesti hommia viimeiset vuodet että ansaitset kaikkien asettamiesi tavoitteiden täyttymisen 110 prosenttisesti! Pidä yhä huoli pääkopasta, sillä vuosien lyhentelyjen jälkeen velattomuus saattaa aiheuttaa oudon tyhjän olon, mutta hyvällä suunnitelmalla varmasti pääset siitä nopeasti yli. T. Tyllerö

    VastaaPoista
  6. Tuosta 4. kohdasta, varmista vielä saatko luottohäiriömerkinnät jo aiemmin pois. Itse aikanaan otin yhteyttä ulosottovirkailijaan heti viimeisen erän maksettuani ja hän pystyi poistamaan merkinnät sillä istumalla vahvistettuaan että velat on maksettu. Tsemppiä tähän vuoteen, tarinasi on huikea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin varmistaa, mutta käsittääkseni pitkäaikaisen ulosoton merkintä poistuu heti mutta viimeisen luoton meriintä 19.6. Tosin en oo ihan satavarma tuosta ASP-tilistä, muuataakseni s-pankissa sanoivat ettei voi avata ennen kun puhtaat luottotiedot. Mutta perustin jo yhden uuden käyttötilin jonka nimesin asp-tiliksi. Kiitos tsempeistä! :)

      Poista
  7. Moikka! Mulla ei ainakaan Osuuspankilla ollut ongelmia avata ASP-tiliä vaikka ulosottoa vielä vähän jäljelläkin. Ei vain saa kaikki säästösummat yhteensä ylittää 1,5 kertaa suojaosuutta ettei ulosotto puutu asiaan.

    Sun kohdalla ei siis pitäis olla mitään ongelmaa. Lainaa haetaan kuitenkin aikaisintaan vasta, kun kahdeksan kalenteri vuosineljännestä on säästetty niin siihen mennessä sun luottotiedot on helposti palautunut. :)

    Ja isot onnittelut velattomuudesta!

    VastaaPoista

Suositut tekstit