En oo vieläkään täysin antanut itselleni anteeksi, enkä oo vieläkään ihan täysin sinut tän ulosotossa olemisen kanssa. Ulosotossa oppii elämään, pakkokin tietysti oppia. Mut siihen salailun ja ns valkoisten valheiden keksimiseen ei totu. En totu siihen, kun joku esim. työkaveri, kysyy miksette muuta jo omistusasuntoon ja selostan jotain epämääräistä vastaukseksi. En totu siihen, kun joku kaveri ehdottaa reissua johonkin aasiaan ja joudun kieltäytymään. Ja sitten niitä ihmettelyjä, sullahan on hyvä palkka, miten sä nyt et raaski yhtä parin tonnin reissua ostaa..
Mutta kova tarve mulla on nyt ollut sitä itselle anteeksi antoa opetella. Löysin semmosen nettisivuston, kuin tuulikkisaaristo.fi ja olen nyt opetellut iltaisin sanomaan itselleni ääneen: annan itselleni anteeksi. Se voi kuulostaa typerälle, mutta mulla on semmoinen pieni olo siitä, että se auttaa. Lisäksi hänellä on muutamia kirjoja, joita aion etsiä kirjastosta seuraavan kerran kun sinne (ensi viikolla) eksyn käymään.
Itselle on paljon vaikeampaa antaa anteeksi kuin muille. Vaikka olen ollut nyt tosi kauan jo pelaamatta, olen hoitanut velkoja niin hyvin kuin pystyn, saan säästettyä rahaa ja hoidan itseäni ja omaa mieltäni käymällä terapiassa, niin silti. Mä syytän itseäni.
Itsensä syyttely on aika turhaa ajatustyötä ja se lyö mieltä ajoittain tosi matalaksi. Itsensä syyttely nostaa päätään aina silloin, kun alan pohtimaan paljonko rahaa voisi olla säästössä ja mitä kaikkea mää oisin näillä ulosottoon maksetuilla oppirahoilla voinut tehdä tai miten paljon oisin voinut säästää ja sijoittaa. Tyhmintä itsensä syyttämisessä on se, että se nostaa päätään yleensä aina silloin, jos mieli on muutoinkin matala. Tällä hetkellä mun mieli on hyvä, mutta tää aihe on pyörinyt mielessä jo pitkään, joten päätin nyt kirjoittaa semmosella hetkellä, kun se tunne ei ole päällä. Ettei niin mahdottoman synkkää tekstiä tule.
Se on kurja tunne. Kun et osaa antaa itsellesi anteeksi. Kuitenkin, olen sen verran mennyt eteenpäin prosessissa, että nykyään mä haluan antaa itselleni anteeksi. Ennen mä koin, että itselle ankarana olo ikään kuin kuuluu asiaan ja rankaisin itseä tietoisesti niistä virheistä, mitä mää aikoinaan tein. Yhtenä rankaisukeinona toimi muun muassa se, että en saanut ostaa itselleni yhtään mitään ylimäräistä. En saanut tuntea iloa ja onnistumisia. Jos mun mieli pyrki tommosia tunteita tuntemaan, niin heti joku ääni päässä torppasi ilon ja riemun. Sysäsi siihen päälle sen ajatuksen, että äläpä nyt haihattele,oot ulosottovelallinen, arvoton, olet mokannut elämäsi. Onneksi noista ajatuksista olen 99%:sesti päässyt eroon ja osaan iloita jo aidosti.
Nyt on semmoinen olo, että kohta alkaisi olemaan anteeksi annon aika. Hyväksyä ihan kokonaan se mitä on tapahtunut. Ulosottoakin on enää reilu vuosi edessä, haluan elää elämääni jatkossa ilman sitä syyttelyä ja jossittelua. Elämä meni mun kohdalla tällee ja oon saanut ainakin valtavan määrän oppia talousasioista sekä siitä, miten mä pystyn selviämään elämässä eteenpäin taustastani huolimatta. Olen myös tajunnut, että elän aika lailla semmosessa putkessa. Jotenkin oon tähdännyt vain niin kovin siihen, että ulosottovelka on maksettu ja rakentanut päähäni semmoisen harhan, että kun se loppuu niin elämä on vaan auvoista ja ihanaa.
Vaan eihän se sillee mene. Aina on elämässä niitä iloja ja onnistumisia. Mutta myös vastoin käymisiä. Sekä taloudellisia että ihan muunkin elämän osalta. En voi elää mun elämää sitä varten, että sitten kun. Elämä on tässä ja nyt. Minä elän ja hengitän, tässä ja nyt. Haluan oppia tekemään sitä ihan kokonaisvaltaisesti. Ilman sitä turhaa jossittelua ja itsensä syyttelyä.
Haluan joku päivä katsoa peiliin ja todeta, että hei, siinähän on ihan loistava tyyppi! Jotenkin musta tuntuu, että jo tän tekstin kirjoittaminen auttaa mua ajattelemaan asiaa laajemmin. Ja on alku johonkin uuteen, parempaan. :)
Toivottavasti teksti ei oo liian sekavaa, tuli tämmösenä ajatuksenvirta tyyppinen nyt tästä...
Entisen ulosottovelallisen raha- ja fiilistelypäiväkirja, tavoitteena normaali elämä ja säästöjen kerryttäminen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Blogin kommenteissa toistuu monesti samankaltaisia kysymyksiä. Tässä yleisimpiin vastauksia. Ihan omalta kokemuspohjalta ja saa kirjata jos ...
-
Tekstiä muokattu 1.10.2018! Olin ymmärtänyt ja tulkinnut taulukkomaksut väärin, eli taulukkomaksut menevät lyhennetyn summan mukaan, eivät v...
-
Seuraan kuukausittain mun tilien, sijoitusten ja lainojen tilannetta sekä sitä kautta nettovarallisuutta. Suluissa euromääräinen muutos he...
Kiitos kirjoituksesta! On totta, että itseä kohtaan on helppo olla ankarampi kuin muille. Jos puhuisin esim. kumppanille yhtä kriittisin sanoin kuin joskus itselle, niin ei siitä mitään tulisi. Pitääkin muistaa olla itsellekin lempeä. Yksi hyvä konsti on ollut huomata, että se kritiikki omassa päässä on vain ajatus, joka a) ei ole totuus (vain yksi tollo "mielipide") ja b) juurikin vain ohimenevä ajatus muiden joukossa. Sille kriittiselle äänelle voi antaa nimenkin, esim. "Kyllikki siinä taas höpöttää".
VastaaPoistaMennyttä ei voi enää muuttaa, jälkiviisaus on aina helppoa. Mutta tähän hetkeen ja tulevaan voi vaikuttaa, ja sulla on hienosti homma hanskassa. Sun blogi on yksi mun suosikeista, kiva nähdä miten hienosti edistyt. Sitten vain jotain tavoitetta kehittelemään sen jälkeen kun olet päässyt ulosotosta!
Tsemppiä matkaan! T. Heli
Joo, pitää alkaa suunnittelemaan jo taloudellista tulevaisuutta hiljalleen. :)
PoistaNoista taulukkomaksuista vielä.. Ajattelin maksaa aurumin velan pois 189 e heidän omien verkkosivujen kautta. Tämä siis ulosotossa.säästänkö taulukkomaksuista vai veloittaako uo kuitenkin.?Ajattelin maksun jälkeen laittaa Aurumille viestiä että ilmoittavat uo:lle että velka maksettu. Sama koskee Lowellia ja Intrumia, velat näkyy heidän verkkosivuilla ja ovat maksettavissa.Tuleekohan ongelmia?
VastaaPoistaKysyin asiaa muistaakseni Lowelilta joskus, taulukkomaksut menevät enivei ainakin heidän mulle antamien tietojen perusteella
PoistaEli onko niin, että taulukkomaksuja ei voi välttää muuten kuin antamalla maksujen tulla maksetuiksi toistuvaismaksujen (=palkan ulosmittaus) kautta.
PoistaMun mielestä se on just niin, toki siinäkin ekat 24kk maksaa myös taulukkomaksut
PoistaOlisitko yhtä ankara itsellesi, jos olisit sairastunut syöpään ja raha-asiasi olisivat menneet solmuun sen takia? Ei psyykkinen sairaus ole itse valittu yhtään sen enempää kuin syöpä. Olen blogistasi ymmärtänyt, että peliongelmasi taustalla on kuitenkin ollut psyykkinen sairaus tai ainakin siihen verrattava juttu.
VastaaPoistaVoit myös lohduttautua sillä, että et ole ainakaan aiheuttanut suurta vahinkoa jollekin toiselle toisin kuin moni muu silloin, kun harkintakyky on syystä tai toisesta pettänyt.
En tiedä tarkalleen, mitä työtä teet, mutta ehkä sielläkin voi tulla vastaan tilanteita, joissa pystyt ymmärtämään tai auttamaan jotain asiakasta paremmin aikaisempien kokemustesi kautta. Muistan, kun Norjan Haakon ja Mette-Marit menivät naimisiin. Ennen häitä lehdistö riepotteli aika ankarasti Mette-Maritin vanhoja suhteita ja niiden sopivuutta tulevalle kuningattarelle. Parin vihkinyt piispa sanoi Mette-Maritille jotain seuraavan tapaista: "Menneisyytesi ongelmien takia pystyt paremmin ymmärtämään niitä ihmisiä, joilla on vaikeuksia. Käytä sitä kykyä uudessa asemassasi."
K
Varmaankaan en olisi, ja on otta että taustalla on vakava asteinen masennus (jonka diagnoosista olin kyllä sen tekohetkellä eri mieltä) ja peliriippuvuus, joka itsessään on myös sairaus.
PoistaJa se on totta, että harmit olen aiheuttanut itselleni ja jos vaikka puolisoni olisi losotossa, niin en varmallakaan kohtelisi häntä samalla ankaruudella kuin itseäni.
Tuo viimeinen lause kyläl osui ja upposi, kiitos ihanasta tsemppaavasta kommentista ja ajattelemisen aiheista. :)
Toivoa antavia kirjoituksia täällä. Itse olen pahasti velkaantunut noin 100000e ( plus mitä vielä kulut ja korot tulee) kaikki pikavippejä ja vastaavia. Pitkään otin velkaa lisää, että sain lyhennykset vanhoista veloista maksettua. Mieheni ei tiennyt mitään, aavisti kyllä. Töissä kävin koko ajan mutta elin yli varojen. Sitten viime syksynä tuli henkinen romahtaminen, enkä nähnyt ulospääsyä tilanteesta, mietin vakavasti ajavani rekkaa päin. Lopulta kerroin miehelleni asian. Ei tullut avioeroa ja mieheni sanoi aavistaneensa asian. Se oli jo helpotus kun ei tarvinnut hänelle enään salailla. Tilasin ajan velkaneuvojalle ja hänen kehoituksestaan aloin maksamaan pienempiä lainoja pois ja muut saa mennä ulosottoon. ilmoitin itse velkojille, että olen ylivelkaantunut ja pyysin laittamaan velat ulosottoon.Joulukuussa ensimmäiset velkojat ilmoittivat velan olevan käräjäoikeuden käsiteltävänä. Kauankohan kestää, että ulosottomies ottaa yhteyttä, haluaisin saada pienemmät velat ensin maksettua. Kaiken jälkeen olo on toisaalta helpottunut, vihdoin se kierre on ohi mutta tulevakin peloittaa.
VastaaPoistaHyvä kirjoitus! Mietin vaan, että kuinka paljon tuo ulosoton salailu estää sitä anteeksiantamista tai on merkki siitä, että et ole antanut itsellesi anteeksi? Että pidät itse sitä edelleen hävettävänä asiana, josta ei muille voi puhua? Tosiassahan ylivelkaantuminen on niin yleistä, että melkein jokaisella vastaantulijalla on vähintäänkin joku tuttu, joka on ylivelkaantunut, ellei sitten kuulija itse. Miten itse suhtautuisit ihmiseen, joka vastaisi "mikset tee sitä ja tätä" -tiedusteluihin, että "tuli nuoruudessa tehtyä tyhmyyksiä ja nyt pitää ensin saada maksettua velat pois". Minä nostaisin hattua enkä varmana ihmettelisi toiste. Muutenkin olen huomannut, että puhumalla asioita ääneen ulos, sisäiset möröt pienenevät. Kuten Annelikin tuossa kirjoittaa, jo pelkästään se, ettei tarvitse salailla asiaa, helpottaa. Tsemppiä ja rohkeutta sinulle ja sinnikkyyttä myös!
VastaaPoistaMä vaan oon sitä mieltä, että riittää se kun pikkusisarukset, muutama kaveri, mies ja vanhemmat tietää. Joo, se varmaan kasvattaa sitä peikkoa siitä ja muuta, mutta en oi esim valmis siihen että esim meidän yli 500 hengen työyhteisö missä jutut liikkuu aika nopeaa, saisi asiasta tietää
PoistaMinun veloista tietää mieheni lisäsi vain paras ystäväni. Hän ei kauhistellut eikä voivotellut vaikka itse onkin maltillinen rahan käyttäjä. Se minua varmaan esti miehellenikin kertomasta, että hän katsoo ja harkitsee minne rahaa laittaa, minä taas olen aina ollut tuhlavaa sorttia, hävetti oma käytös. Ja kun kertominen pitkittyi, olin aina vain pahemmassa " suossa" ja lopulta tuntui ettei ulospääsyä tilanteesta ole. Salailua vielä helpotti kun mieheni on paljon työmatkoilla ja itse teen vuorotyötä. Muille en kyllä katso tarpeen kertoa mutta jos kohtaan ihmisen joka on samassa tilassa kun minä olin, ennen kuin asiat alkoivat selkiytyä autan henkisesti heti. Siinä tilanteessa on kauheaa olla yksin!
PoistaAnneli, olisiko sulla jotain sähköpostia mihin voisi laittaa viestiä? Olen itse ihan samassa tilanteessa suunnilleen samalla velkamäärällä ja olo on ihan kamala.
VastaaPoistaVoimia velkojen maksuun! Salaisu on varmaan tosiaan itsessään jo raskasta :( . Onneksi sinulla on jo vuoden päästä on toivoa päästä tästä eroon!
VastaaPoistaKiitos, joo reilu vuosi enää velkojen maksamista.
Poista