lauantai 19. lokakuuta 2019

Auton katsastusta ja terapiaa

Siis en voi uskoa tätä todeksi, mun auto meni katsastuksesta läpi. Katsastusmies oli ihan sairaan mukava. Käytin samaa katsastusasemaa kuin viime vuonnakin, koska silloin kahdesta uusintakatsastuksesta huolimatta oli myös tosi tosi mukavaa ja asiallista palvelua ja hyvä palvelu vaan jää mieleen.

Auto on kuulemma ikäisekseen hienossa kunnossa ja hyvin pidetty. Jarruputkia esitteli mulle ja niiden vaihto lienee seuraavassa öljynvaihdossa tulee ajankohtaiseksi muutaman kuukauden päästä. Mutta vähänkö tuli iloinen ja hyvä mieli tuosta asiasta. Pelkäsin ihan hulluna ajaa sinne katsastuskonttorille, niin jotenkin se fiilis, kun auto meneekin läpi ykkösellä kehujen kera, oli vaan aivan mahtava.

Huomasin alkuviikosta, kuinka ison stressin ja itsesyyttelyn saan aikaiseksi välillä tästä omasta ulosotossa olemisesta. Koska mietin vaan tiistai ja keskiviikkopäivät sitä, että miksi olen tässä pisteessä. Että jos en olisi aikoinaan ollut niin hölmö, jos en olisi sairastunut peliriippuvuuteen, niin mulla ei tarttis hetkeäkään miettiä esimerkiksi, että meneekö auto katsastuksesta läpi ja jos ei niin paljonko sen korjaus kustantaa. Oon huomannut saman ajatusprosessin ennenkin: jos on tiedossa, että saattaa tulla joku isompi menoerä, joka kiristää kukkaron nyörejä ja syö puskuria, niin uppoudun tosi nopeasti siihen JOS-ajatukseen. Jos en olisi ulosotossa niin silloin vois sitä tätä ja tuota.

Auton läpimeneminen toki lievensi tällä kertaa itsekseen sen stressin, mutta puhuin aiheesta myös terapiassa. Joku joskus pyysi, että avaisin vähän miten olen terapian kokenut, niin on se kyllä ollut todella hyväksi mulle.

Mulla on ollut ihan valtavan raskas lapsuus ja nuoruus kaikkineen ja niiden asioiden heijastuminen omaan arkeen vielä tänäkin päivänä on aika hurjaa. Toki nyt vime kuukausina se terapia on ollut myös henkisesti tosi raskasta ja vienytkin paljon voimavaroja, siten että tuntuu että on koko ajan aivan poikki. Musta on hurjaa, kun se terapeutti sanoi, että se kuuluu tähän terapian vaiheeseen. Kun itse en tunnnista mitään vaihetta. :D Mutta eiköhän se tiedä.

En terapiasta halua sen enempää avautua, koska ne asiat ovat niin henkilökohtaisia, mutta kaiken kaikkiaan ollut tosi hyvä juttu ja saanut mua pikkuhiljaa ajattelemaan asioita eri tavalla ja välillä hämmennyn, kun huomaan käyttäytyväni jossain tilanteessa eri lailla kuin aiemmin ja osaan yhdistää sen suoraan terapiassa puhuttuihin asioihin.

Kaikkiaan asiat on tosi tosi jees mallilla nyt ja tuntuu että valoa alkaa tunnelin päässä olla jo aika reilusti. Sinänsä outo tunne itselle syksyisin, kun yleensä aina syksy on mulle se kaikkein haastavin vuoden aika.

Mukavaa syksyä kaikille!

12 kommenttia:

  1. Mun mies ja 23v tyttö on molemmat peliriippuvaisia. Tyttö kerkes pelata 16000e pikavippejä enen kuin pääsi onnekseen eroon luottotiedoistaan ja velat on nyt ulosotossa. Mies on ollu tätä pätkää taas muutaman vuoden pelaamatta ja pystyy hoitamaan asiansa ja velkansa. Pikkasen on siis mullakin kontaktipintaa tätä kautta tuohon järkyttävään sairauteen. <3 sulle.

    VastaaPoista
  2. Satutko muistamaan, kauanko meni ennenkuin ulosotto lopulta alkoi? Menikö kuukausia vai jotain muuta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla meni luottotiedot kesäkuussa ja ulosotto alkoi joulukuussa. Eli 6kk.

      Poista
    2. Entäs, onko mitään järkeä sopia esim. yhden velan maksusta perintätoimiston kanssa vai onko järkevämpää päästää kaikki ulosottoon? Minulla on yksi reilu 4 tonnin velka melko pienellä kk erällä, jonka ajattelin pystyväni maksamaan uo:n ohessa. Siinä on vain reilu 2% korko.

      Poista
    3. Ja vielä, kun velan jättää maksamatta, niin muodostuuko siihen ennen tuomioistuimen päätöstä pelkästään viivästyskorkoja vai tuleeko siihen vielä lisäksi lainan omat korot päälle?

      Poista
    4. Moi! Mun mielestä on järkevää maksaa ulosoton ulkopuolella tuota yhtä lainaa jos kerran maksuvaraa on ja korkokin on noin pieni.

      Jälkimmäiseen kysymykseen en osaa vastata kyllä, koska mulla meni oma ulosoton alotus sillaa ohi, että nakkelin vaan kaikki kirjeet avaamatta roskiin. :(

      Poista
    5. Ok. Yks mikä pikkasen jännittää, on se että sinne ois menossa yks 19000€ laina. Se kasvaa korkoa yli satkun kuukaudessa. Toisaata, tällä hetkellä korko on lähes 300€ kk. Paljon on mietittävää..

      Poista
    6. Oiskohan silloin järkevä tehdä ylimääräisiä maksuja tuohon isompaan, vai kohdistaa että sais pienempiä pois jotta lainojen määrä tippuis? Velkoja menee kymmenkunta ja suurin osa on 2000€ luokkaa.

      Poista
    7. Laina kasvaa alkuperäistä korkoaan erääntymisestä 180 päivää tai jos tuomio annetaan ennen sitä niin siihen asti. Sen jälkeen ulosotossa olevilla veloilla ja veloilla joista on annettu tuomio, mutta eivät ole ulosotossa on normaali viivästyskorko, tällä hetkellä 7%.

      Poista
  3. Kiitos blogistasi. Olen kesästä asti ollut ulosotossa. Itsesyytöksen määrää en voi kuvailla. Että olen saattanut itse itseni tähän tilanteeseen. Olin hetken pelaamatta ja sain pienen rahavaraston säästettyä pahan päivän varalle. Kuitenkin retkahdin ja nyt olen taas miinuksen puolella. Synkissä vesissä ajatuksen suhteen tällä hetkellä. Kenellääkn en ole kertonut asiasta. En vaan pysty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pystyt niin koita jollekin puhua, hakeudu vaikka peli poikki terapiaan (puhelut 1xvko). Varmasti huomaat, kun et pelaa, säästät rahaa. Pelaamattomuus on kaikista tärkeintä pyrkiä säilyttämään, muut asiat selkenevät sen myötä hiljalleen. Tsempppiä!

      Poista
  4. Hyvä jos auto on ikäisekseen hyvässä kunnossa, kiva kuulla. Tuttu myös on viemässä autoaan katsastusasemalle lähiaikoina. Kovasti häntä on jännittänyt, meneekö läpi. https://www.go-katsastus.fi/

    VastaaPoista

Suositut tekstit