maanantai 21. syyskuuta 2020

Veroprosentti laski 5%

Tarkistutin veroprosenttini. Se on ollut 24,5%:a. Nyt se on enää 19,5%. Tässä sen huomaa kun on tuota työmatkaa niin se vaikuttaa veroprosenttia laskevasti. Alunoperinkinkin mun veroprosenttiin oli laskettuna matkakuluja mukaan, mutta jätän aina vähän ilmaa siihen silti, ettei mee mätkyjen puolelle. 

Viime vuosi oli eka kerta, kun lasketutin veroprosentin loppuvuodesta aika lailla kohdilleen. Sainkin tänä vuonna palautusta vain reilut 200 euroa. Mua harmitti viime vuonna niin paljon, kun veronpalautuksista meni jostain kumman syystä taulukkomaksut! Tosi hankala ymmärtää miksi se ulosotossa toimii sillä tavalla, että vaikka taulukkomaksut on loppuneet ja veronpalautuksen meno ulosottoon ei ole mitenkään vapaaehtoinen maksusuoritus, niin silti ne napsii siitä niitä taulukkomaksuja ja vieläpä kohdensi ne palautukset viime vuonna kaikille veloille. Olin muistaakseni kohtalaisen ärtynyt. 

Tänä vuonna ei veroprosentin laskulla taulukkomaksujen suhteen ole merkitystä. Jos nyt ei mitään dramaattista ja totaalisen yllättävää tapahdu, niin ensi vuoden veronpalautusten aikaan olen velaton. Mutta kun nyt lasken veroprosenttia, niin ulosoton rippeet lyhenevät nopeammin. Hieman puntaroin tätä, koska oishan se kiva saada veronpalautusta pitkästä aikaa omaan käyttöön. Mutta tulin siihen tulokseen, että pystyn kohta säästämään niin hyvin, että sama se niille palautuksille. Mieluummin katson kuinka ulosotto lyhenee. 

Tein viimeisen 3kk ajalta laskelmat miten veroprosentin lasku olisi ulosmitattaviin summiin vaikuttanut ja keskiarvon sen perusteella siitä miten se vaikuttaa nyt lokakuusta tammikuuhun. Annan siis mennä tammikuun vielä tällä uudella pienemmällä prosentilla.

 Heinäkuu 2020: nettopalkka oli 1947e, josta ulosottoon meni 649e. 
-nykyisellä prosentilla nettopalkka olisi ollut 2092e ja ulosottoon olisi mennyt 697e eli 48e enemmän.
Palkka on lomakuukauden jälkeinen palkka ilman oikein mitään lisiä

Elokuu 2020: nettopalkka oli 2340e, josta ulosottoon meni 780e. 
-nykyisellä prosentilla nettopalkka olisi ollut 2514e ja ulosottoon olisi mennyt 838e eli 58e enemmän.

Syyskuu 2020: nettopalkka oli 2869e, josta ulosottoon meni 1028e. 
-nykyisellä prosentilla nettopalkka olisi ollut 3082e ja ulosottoon olisi mennyt 1198e eli 170e enemmän. 
Tässä suuremmassa palkassa huomaa selkeästi, kuinka ulosotto toimii. Se vie suuremmasta palkasta yli sen 1/3 osan. Tämä sopii mulle oikein hyvin. 

Keskiarvoksi 3kk palkoista saan laskettua, että veroprosentin laskun ansiosta ulosotto lyhenee tulevina neljänä kuukautena arviolta 92 euroa enemmän per kuukausi. Eli arviolta 368 euroa. Tämä on 6,6% mun tämän hetkisestä kokonaislainasummasta. Eli kuitenkin kohtalainen siivu. Pitää laskea vielä sit toteuma. Koska tosiaan palkka vaihtelee aika suuresti. 

Lisäksi mulle myös luonnolliesti jää hieman enemmän itselle rahaa joka turvaa osaltaan ylimääräisiä suorituksia ulosottoon.

Semmosta hulluttelua tällä kertaa. 😄


p.s. Mulle on tulossa blogin kautta avattujen Nordnet-tilien avausten osalta 97.5 euroa ylimääräistä tuloa ja kohdennan ne ulosottoon heti kun ne tulee. Ja taidan laittaa "omaa rahaa" vielä päälle. Kiitos kaikille jotka on avannu tilin mun blogin kautta, toivottavasti innostuitte myös tutkailemaan sijoitusmahdollisuuksia. Alla olevasta bannermainoksesta tilin avaamalla saan lisää noita tuloja, tilin avaaminen ei sido sua sijoittamaan tai maksamaan yhtään mitään muutoinkaan mistään. Mutta suosittelen sijoittamista lämpimästi kaikille! Mullakin on pineillä (n. 400e) sijoitetulla summalla jo tutotta yli 40 euroa. Eli aika kivasti. Toki mennyt ei takaa tulevaa ja niin edelleen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit